XVII.
Kruununprinssi Rudolfin avioliitto. — Keisarinna ja hänen linnansa.
Frans Josefin ja Elisabetin ainoa poika oli varttunut tulemaan yhä enemmän vanhempiensa ylpeydeksi, ja hän nautti suunnatonta suosiota kaikissa kansankerroksissa.
Hän ei ollut koskaan käynyt mitään julkista koulua, mutta tiedettiin hänen saaneen huolellisen ja ajanmukaisen kasvatuksen kelpo opettajilta.
Hän oli perinyt äitinsä vastenmielisyyden kaikkea pikkuporvarillista kohtaan, hänen kirjalliset harrastuksensa ja hänen rakkautensa luontoon.
Vanhan itävaltalaisen ruhtinas-tavan mukaan hänen piti ajatella jokin ammatti, ja hyvin kuvaavaa hänelle on, että hän valitsi kirjapainoammatin. Hän kävi ahkerasti Wienin yliopistossa luennoilla sekä Burgteatterissa, wieniläisten taiteellisen maun korkeakoulussa.
Äidin tavoin hänkin haki rakkaimman seuransa oman piirinsä ulkopuolelta. Lähimmäksi seurakseen hän valitsi runoilijoita ja sanomalehtimiehiä. Luonnontieteillä oli häneen erityinen vetovoima, ja innostuneen ystävän ja opettajan hän sai kuuluisasta luonnontutkijasta Brehmistä.
Itse hän oli etevä matkakirjailija, ja monet hänen kirjoistaan ovat levinneet laajalti, ei tekijän ruhtinaallisen aseman takia, vaan siitä syystä, että hän oli tosiaan hyvä kynäniekka.
Hän ja keisarinna olivat vähitellen joutuneet toisiinsa samanlaiseen suhteeseen, kuin toisiinsa hyvin ihastuneet veli ja sisar. Kruununprinssi uskoi hänelle sekä ilonsa että surunsa. Mutta poikaansa tuntemasta lämpimästä rakkaudestaan huolimatta Elisabet hyvin pian huomasi hänen vikansa ja tiesi hänen olevan yhtä herkän vaikutuksille ja yhtä kevytmielisen kuin isä oli ollut nuoruudessaan.
Keisarinna ja keisari olivat yksimieliset siitä, että oli välttämätöntä saada kruununprinssi naimisiin. Se turvaisi perintöjärjestyksen ja tekisi hänet ehkä vähemmän levottomaksi ja huikentelevaiseksi.