Mutta poikansa tulevan puolison valinnassa Frans Josef piti silmällä yksinomaan valtiollisia näkökohtia, kun taas äiti ajatteli pojan koti-onnea.
Elisabetin mielestä ei hänen naimisensa ollut niin kovin kiireellinen, ja hän toivoi kruununprinssin etsivän itselleen morsiamen, joka sekä ulkonaisella suloudellaan että älynsä viehätyksellä pystyisi vangitsemaan ja vallassaan pitämään kruununprinssin epävakaisen sydämen.
Rudolfin täyttäessä kaksikymmentä vuotta, Europassa oli sangen vähän naimahaluisia katolilaisia prinsessoja. Keisarin, mutta ei keisarinnan, valinta sattui Belgian prinsessaan Stephaniehen, seitsentoistavuotiseen tyttöön, joka oli keskinkertaisen lahjakas eikä ulkonaisesti ensinkään miellyttävä.
Elisabet ei voinut sietää Belgian kuningasta tämän epämiellyttävän käytöksen ja huonojen elämäntapojen takia. Häntä ei miellyttänyt myöskään Belgian kuningatar, itävaltalainen arkkiherttuatar, joka Elisabetin mielestä näytteli alentavaa osaa puolisonsa rinnalla.
Elisabet vastusti mitä jyrkimmin semmoista avioliittoa. Mutta Belgian kuningattaren sisar, itävaltalainen arkkiherttuatar Elisabet, jolla oli suuri vaikutusvalta hovissa ja jota kohtaan Frans Josef tunsi lämmintä ystävyyttä, puhui sisarentyttärensä puolesta. Hän ja monet muut neuvonantajat tekivät keisarinnan esittämät epäilykset tyhjiksi.
Kihlaus julkaistiin, ja Belgian kuningaspari tuli tyttärensä kera
Wieniin. Rudolf itse oli asian suhteen sangen välinpitämätön.
Vihkiminen tapahtui toukokuun 10 päivänä. Kaikissa häitten aiheuttamissa juhlallisuuksissa Elisabet täytti arvokkaasti ne velvollisuudet, jotka kuuluivat hänelle tulevan keisarin äitinä. Mutta hänen kylmyytensä ja jäykkä käytöksensä Belgian kuningasparia kohtaan pistivät kaikkien silmiin.
Ajellessaan vaunuissa pääkaupungissa ja istuessaan kuningatar Henrietten rinnalla, keisarinna vastaili kohteliain tervehdyksin kansanjoukkojen eläköön-huutoihin. Mutta hänen kasvoillaan oli hajamielinen ilme, eikä hän koko pitkällä matkalla lausunut yhtään ainoata sanaa Belgian kuningattarelle. Ja kesken vihkimistoimituksen hän kokonaan menetti mielenmalttinsa, purskahtaen itkemään.
Rudolfin häissä hän viimeisen kerran julkisesti näyttäytyi Wienissä.
Wieniläiset tarvitsivat keisarillisesta huoneesta jotakin naispuolista edustajaa, jonka puoleen voivat kääntää sydämensä. Stephanie edusti nuoruutta, sen toivoja ja sen lupauksia. Tämä elämäniloinen kuninkaantytär sai Wieniin tullessaan sydämelliset tuliaistervehdykset, ja kun hän syyskuun 3 päivänä 1883 synnytti tyttären, niin kansan ihastuksessa ilmeni voimakkaana hänen ja Rudolfin nauttima suosio.