Sophie, sittemmin Alenconin herttuatar, oli nuorin Wittelsbachien sisaruksista, jotka lapsina olivat leikkineet Starnberger-järven rannalla olevassa linnassa ja joitten kauneus oli laajalti kuulu.
Ulkomuodoltaan hän muistutti Elisabetia, mutta ei ollut luonteeltaan hänen kaltaisensa, sillä kaikki, jotka tunsivat hänet nuorena, ovat puhuneet hänen räiskävästä iloisuudestaan.
Kuningas Ludvig II oli yhdeksäntoista-vuotiaana noussut Baierin valtaistuimelle. Vaikka oli kaunis kuin Adonis ja sen vuoksi jumaloitu, varsinkin naisten kesken, hän pian tunsi inhoa hyvien müncheniläistensä enemmän taikka vähemmän ystävälliseen uteliaisuuteen, joka sai hänet rakennuttamaan linnoja yksinäisiin vuoriseutuihin ja yhä harvemmin näyttäytymään kansalleen.
Oman valintansa perusteella ja ilman yhdenkään ihmisen painostusta taikka neuvoa hän meni kihloihin serkkunsa Sophien kanssa, joka siihen aikaan oli kahdeksantoista vanha.
Tämä liitto herätti maassa yleistä tyytyväisyyttä. Ja varmaan se oli yksi Maksin ja Ludovican elämän onnellisimpia ja ylpeimpiä hetkiä, kun heidän tyttärensä ja nuoren kuninkaan välillä tapahtunut kihlaus julkaistiin.
Ludvig oli erinomaisen rakastunut nuoreen serkkuunsa. Hän antoi kuuluisan kuvanveistäjän muovailla morsiamensa rintakuvan, jonka sijoitti talvipuutarhaansa ja kävi alituiseen sitä katselemassa.
Sillä aikaa kun Possenhofenissa valmistettiin morsiuskapioita, kuningas piti huolta siitä, että kansa saisi tulevasta kuningattarestaan arvokkaan muotokuvan. Hän antoi maansa erään taitavimman vaskenpiirtäjän valmistaa nuoren prinsessan muotokuvan siinä mielessä, että sitä hääpäivänä levitettäisiin satoja tuhansia kappaleita.
Levyjä valmistettaessa kuningas usein kävi taiteilijaa tapaamassa, ja nähtyään ensimäisen jäljennöksen, hän huudahti ihastuneena:
"Toden totta kuninkaallinen morsian!"
Tulevaisuus petti katkerasti kaikki ne toiveet, jotka tähän aikaan täyttivät kaikkien sydämet.