Lokakuun 11 päivänä, juuri vähän ennen kuin häät piti vietettämän, kuningas aivan äkkiarvaamatta purki kihlauksen. Hän oli ruvennut epäilemään, että serkkunsa ei rakastanut häntä eikä ollut hänelle uskollinen.
Siitä hetkestä saakka, kun valtaistuimelle nousi, kaikki olivat imarrelleet ja ihannoineet häntä ja madelleet tomussa hänen edessään. Mieleltään sairaalloisuuteen taipuisa kun oli, nuorukainen ei sietänyt kaikkia näitä mielenliikutuksia, ja hänen aivoissaan syntyi kohtuuttomia kuvitelmia siitä, mitä ihmiset olivat velkapäät hänelle kuninkaana.
Tulevan kuningattaren luuloteltu uskottomuus haavoitti häntä äärettömästi. Prinsessa oli hänen silmissään kavala ja halveksittava kiemailija. Omin käsin hän hävitti koko painoksen neidon muotokuvista ja viskasi hänen rintakuvansa akkunasta ulos, niin että se meni säpäleiksi pihan kivitykseen.
Huhu on tietävinään, että herttuatar Sophie oli joutunut läheistensä juonittelujen viattomaksi uhriksi. Mutta hänen nimeensä jäi kuitenkin ainiaaksi tahra, jonka poistamiseksi kuningas Ludvig II ei tehnyt mitään. Kihlauksen purkaminen herätti suurta kummastusta ja johti auttamattomaan eripuraisuuteen kuninkaan sekä Maks Josefin ja tämän perheen välillä.
Jo Ludvigin ensimäisinä hallitusvuosina terävä tarkkaaja olisi voinut monista merkeistä päättää, että hän ei suinkaan ollut mieleltään normaali. Kihlauksen purkamisen jälkeen hänen elämänsä kului yksinäisyydessä. Hän arasteli vertaistensa seuraa, ja ollessaan pakoitettu vastaanottamaan ministereitään, hän piilottautui varjostimen taakse.
Se pettymys, jonka hän uskoi kohdanneen itseään, jätti hänen sieluunsa katkeruuden ja epäluulon. Hän selitti, että ei enää koskaan rakastaisi ketään naista eikä koskaan menisi naimisiin.
Ainoa Sophien läheisistä sukulaisista, joka vielä oli jossakin yhteydessä kuninkaan kanssa, oli keisarinna Elisabet. Tämä oli hyvin sydämellisissä suhteissa serkkuunsa aina tämän kuolemaan saakka.
Epäilemättä oli heidän välillään vahva henkinen sukulaisuus, niinkuin he ulkomuodoltaankin olivat hyvin toistensa näköiset.
Ludvigin valtakunnassa kävi kuninkaita, keisareita ja kuuluisia valtiomiehiä, ilman että kuningas näyttäytyi heille, mutta kun Unkarin Elisabet kesällä saapui Feldafingiin, he aina tapasivat toisensa. Semmoisinakin ajanjaksoina, joina hän tuskin sieti ketään ihmistä lähellään, hän aina oli valmis vastaanottamaan Elisabetin.
Vähäisen matkan päässä Feldafingistä on "Ruususaari". Tiheät pensaikot ja korkeat puut, jotka reunustavat sen rantoja, peittävät sen soutelijoitten katseilta.