Kaikkialla, missä kävi, hän jakeli lahjoja. Yksinpä asemapäälliköt pikku asemilla, joitten ohi hän oli matkustanut, hämmästyivät saadessaan kravattineulan tai jonkun muun koristeen häneltä muistoksi.
Hän oli harvinaisen taitava kielissä. Paitsi saksaa ja unkaria, hän hallitsi täydellisesti ranskaa, englantia ja kreikkaa, taisipa hiukan latinaakin.
Italiankielestä hän sitä vastoin ei lainkaan pitänyt. Hän ei erikoisesti rakastanut Italiaa eikä italialaisia.
"Keisari puhuu vielä sangen hyvin italiaa", hän lausui muutamia vuosia ennen kuolemaansa luennoitsijalleen Christomanokselle. "Se on ainoa, mitä on jälellä italialaisesta vallastamme, ja siinäkin on enemmän, kuin tarpeeksi. — Minunkin oli aikoinaan opittava italiaa, mutta en minä koskaan voinut sietää sitä kieltä. Se oli turhaa vaivaa".
Monta vuotta ennen kuin italialainen murhasi hänet, hän jo oli ollut vaarassa menettää henkensä erään toisen italialaisen kautta. Eräässä näyttelyssä Triestissä kahdeksankymmen-luvun alulla muuan italialainen viskasi pommin siihen linnaan, jossa keisarinna oleskeli. Useita henkilöitä haavottui, mutta Elisabet pääsi vaarasta loukkaantumatta.
Kaksi viikkoa myöhemmin piti Frans Josefin ja kruununprinssi Rudolfin käydä näyttelyssä ja keisarinna tahtoi lähteä heidän mukaansa.
Oli syytä pelätä murhayritystä, ja hänen miehensä ja poikansa vannottivat häntä jäämään Wieniin.
Mutta hän kieltäytyi mitä jyrkimmin noudattamasta heidän toivomustaan.
"Jos te pelkäätte väkivaltaisuuksia, niin se on vain uusi syy minulle lähteä mukaanne", hän vastasi. "Onnettomuuden tapahtuessa minun paikkani on enemmän kuin koskaan mieheni ja poikani rinnalla".
Muutamia vuosia ennen kuolemaansa hän sai osakseen raakoja loukkauksia italialaisen väestön puolelta Lago di Gardan rannalla.