Mutta hänen sukulaisensa kehottivat mitä innokkaimmin häntä täyttämään hallitsijattaren toivomuksen. Hänet nimitettiin virkaan, ja nyt seisoi Marie Antoinetten suosikki valtansa ja vaikutusmahtinsa kukkuloilla. Hän ei asunnoksensa valinnut sitä rauhallista tyyssijaa, jossa kuninkaallisten lasten opettajat vanhastaan olivat asuneet, vaan asui komeassa linnassa, jossa kuningattaren oli tapana oleskella. "Täällä saatan olla itseni", oli Marie Antoinettella tapana sanoa. Usein vietti hän päiväkausia peräkkäin ystävättären kodissa ja tahtoi myös, että aatelin ja kaikkien ylhäisten ulkomaalaisten tuli kokoontua tänne.
Kuningaskunnan etevimmät miehet, ministerit ja lähettiläät käyttivät niinikään madame Polignacin kotia yhtymäpaikkanaan. Puuttui vain yhtä: kuninkaallinen kaarti. Jos sekin olisi ollut saapuvilla, olisi sisään astuessaan luullut tulleensa kuninkaan ja kuningattaren omiin salonkeihin.
Suosikin asema ei kuitenkaan ollut aivan vailla ikäviäkin puolia. Tosin Marie Antoinette ensi alussa antoi rakkautensa tulla jokseenkin tasaverroin lastensa ja niiden opettajan osaksi, mutta vanhimman prinssin sairaalloisuus vaikeutti suuressa määrin kasvattajattaren työtä, ja perintöruhtinaan terveys antoi hänelle alinomaista levottomuuden aihetta.
Pikku prinssi, joka ensimäisinä ikävuosinaan oli ollut kaunis ja terve, laihtui, kelmeni ja tuli kyyryselkäiseksi. Toinen olkapää kasvoi korkeammaksi kuin toinen ja hänen selkäänsä muodostui kyyssä. Sielun vilppaus katosi samalla kuin ruumiin kauneuskin. Äiti, joka oli ollut niin ylpeä lapsestaan, kätki hänet nyt vierasten katseilta, sillä tulevaa kruununkantajaa ivattiin, koska hänen jalkansa eivät kyenneet kantamaan häntä itseään.
Miten paljon itsekkyyttä madame Polignacissa muilla aloilla ilmenikin, täytyy yhtäkaikki hänen kiitoksekseen sanoa, ettei hän säästänyt vaivojaan hoitaessaan kärtyistä ja vaativaista prinssiä. Hän koetti karttaa kaikkea, mikä saattoi kiukustuttaa lasta, joka silminnähtävästi kulki pikaista kuolemaa kohti.
Hovimestari, herttua Harcourt, ja hänen vaimonsa kadehtivat mitä kiihkeimmin madame Polignacia, ja he yllyttivät kruununprinssiä todelliseen vihaan äitinsä ystävätärtä kohtaan. Niin pieni kuin olikin, käski hän madame Polignacin poistua siitä huoneesta, jossa hän oleskeli. Hän ei tahtonut vastaanottaa mitään kasvattajattaren kädestä ja kuunteli ilmeisellä halveksumisella kaikkia hänen neuvojaan ja kehotuksiaan.
Opettajatar valitti katkerasti sitä vainousta, jota hänen suhteensa Harcourt-perheen puolelta harjoitettiin, ja Marie Antoinette oli kovin pahoillaan heidän välillään vallitsevan vihamielisyyden takia. Hän koetti kaikilla tavoin herättää pojassaan lempeämpiä tunteita opettajatarta kohtaan ja noudatti itse orjan uskollisuudella hänen oikkujaan.
Ehkä olisi hänen onnistunutkin saada pojassaan jälleen luottamusta hereille madame Polignacia kohtaan, ellei ilkeä parjaus olisi saanut pojan sydäntä käännetyksi pois äidistä.
Kuningattaren vihamiehet levittivät nimittäin sellaista ilkeätä huhua, että kuningatar oli vanhimman poikansa ruumiillisen raihnauden vuoksi alkanut omistaa kaiken hellyytensä toiselle pojalleen, joka oli vahvempi ja kauniimpi vartaloltaan. Harcourt oli kyllin kehno käyttääkseen tätä valetta hyväkseen. Hän kehotti oppilastaan, ettei söisi eikä joisi mitään, mitä lääkärit eivät olleet tarkastaneet, ja lausui viittauksia siihen suuntaan, että perintöprinssiä lähellä olevat naiset halusivat lyhentää hänen ikäänsä. Nämä salaviittaukset vaikuttivat niin tehoisasti pikku prinssin sairaalloisen tunteellisen hermostoon, ettei hän siitä asti milloinkaan pelotta saattanut nähdä äitiään.
* * * * *