Hänen suunnitelmansa oli yksinkertainen, ja yhtä yksinkertainen oli sen toteuttaminen.
"Kardinaali maksaa kaulanauhan", ajatteli hän, "sillä hänelle on tyhmyytensä ja herkkäuskoisuutensa salaaminen mitä suurimman arvoinen. Hänen on käyttäminen kaikkia keinoja, jotta tämä asia ei tulisi yleisön tiedoksi, sillä siitä tietysti seuraisi karkoitus hovista, ja se tekisi sitäpaitsi hänet kaikkien ihmisten naurun alaiseksi."
Hän tunnusti kultasepälle, että tämä oli joutunut petoksen uhriksi ja että kuningattaren allekirjoitus oli väärennetty. Mutta hän rauhoitti samalla kultaseppää, viittaamalla niihin seurauksiin, joita asialla saattoi olla siihen nähden, että Rohan oli kunniastaan riippuvainen ja että hänen täytyisi maksaa kaulakoriste ostaakseen kultaseppien vaitiolon.
Sillä välin kun Bassange seisoi siinä neuvotonna ja hämillään, riensi toimelias kreivinna hengellisen ystävänsä luo. Hän pyysi tältä suojaa kuningatarta vastaan, joka kreivinnan sanojen mukaan oli ostattanut kaulanauhan, mutta kiisti nyt sitä konsanaan vastaanottaneensa.
Kirkkoruhtinaan silmissä alkoi nyt häämöttää se hornan syvyys, johon hän oli syöksynyt, mutta hän ei vielä tahtonut nähdä asiaa oikeassa valossaan. Hän oli kuullut kuningattaren äänen ja suudellut hänen kättään hämärässä lehtikäytävässä; eivätkähän kaikki nuo ystävälliset ja hellät kirjeet saattaneet olla pelkästään mielikuvituksen tuotteita.
Hänen sukulaisensa eivät tähän saakka olleet tienneet mitään hänen hullusta suhteestaan Marie Antoinetteen, eikä hän nytkään antanut heidän mitään aavistaa siitä levottomuudesta ja ahdistuksesta, jotka hänen sydäntään kalvoivat. Sen sijaan kysyi hän uudestaan neuvoa Cagliostrolta, jolta odotti saavansa lohdutusta.
Mutta kaukana siitä, että olisi lohduttanut häntä, vahvisti Cagliostro vain tosiksi hänen ankeita aavistuksiaan. Hän kehotti kardinaalia tunnustamaan kaikki kuninkaalle tahi niin pian kuin mahdollista sopimaan asian Böhmerin ja Bassangen kanssa.
Marie Antoinette oleksi Trianossa, mutta Böhmer tapasi hänen kamarirouvansa, joka vakuutti ettei kuningatar ollut käsittänyt sanaakaan hänen ongelmallisesta kirjeestään.
Böhmer riensi nyt Trianoon, mutta kuningatar harjoitteli parasta aikaa osaansa "Sevillan parturista", eikä voinut eikä tahtonut vastaanottaa häntä.
Palattuaan Versaillesiin sai kuningatar kamarirouvaltaan aavistuksen siitä, että Böhmer ei kenties ollutkaan mielenvikainen, kuten hän oli luullut, vaan että hän oli joutunut ilkeän petoksen uhriksi. Muutamia päiviä sen jälkeen lähetti hän Böhmeriä noutamaan, ja nyt tuli petos kokonaisuudessaan ilmi.