"Sen täytyy tapahtua", vastasi kuningas tylysti ja lähti huoneesta.
Keskellä päivää ja itse kuninkaallisessa linnassa pantiin kardinaali kiinni ja vietiin Bastiljiin.
Ennen vangiksi joutumistaan oli hän kuitenkin saanut lähetetyksi sanan yksityissihteerilleen, apotti Georgelille, käskien häntä polttamaan hänen kirjeensä, varsinkin ne, jotka hän oli vaihtanut kreivitär de la Motten kanssa.
Kirjeet olikin jo poltettu, kun poliisikomisaario saapui sulkemaan sinettiin kardinaalin papereita.
Kuninkaan neuvonantaja, Vergennesin kreivi, joka tiesi, että ylhäisaateli panisi kaikki voimansa liikkeelle pelastaakseen henkiheimolaisensa, toivoi, että moinen kuulumaton häväistys saataisiin haudatuksi hiljaisuuteen. Mutta kuningatar pyysi, että se vedettäisiin yleisön silmien eteen, ja hänen puolellaan olivat kuningas ja ministerit. Ensi alussa kääntyi hänen vihansa yksinomaan ruhtinas Rohania vastaan, koska hän luuli, että Rohan oli tämän vehjejutun kokoonpannut edistääkseen hänen perikatoon joutumistaan.
Kardinaalin vangitsemisen jälkeen ei kulunut pitkiä aikoja ennenkuin kreivitär de la Motte saatiin käsiin. Hän sekä hänen miehensä ja Rétaux de Villette vedettiin tuomioistuimen eteen.
Cagliostro ja pari muuta Rohanin ystävää haastettiin niinikään saapumaan oikeuteen. Ilotyttö, joka oli näytellyt kuningattaren osaa, paiskattiin vankilaan.
Saattaa käsittää millaista huomiota herätti se, että ruhtinas Rohanin arvoinen mies oli vangittuna ja että kardinaali oli syytteenalaisena kaulanauhan anastamisesta epärehellisellä tavalla. Hämmästys oli suuri, mutta tyytymättömyyskään ei ollut pienempi.
Aateli oli raivoissaan yhtä sen etevimpiä jäseniä kohdanneen toimenpiteen johdosta, ja papisto valitti sitä, että kirkkoruhtinas istui vangittuna.
Kuningattaren läheiset ystävät asettuivat julkisesti häntä vastustavalle kannalle. Kuninkaallisen perheen jäsenet, tädit, veljet ja kälyt moittivat suuri-äänisesti Ludvigia ja Marie Antoinettea siitä toimenpiteestä, johon he olivat ryhtyneet.