"Eräs la Motte-Valois-niminen nainen, joka antoi minulle kuningattaren kirjoittaman kirjeen; luulin tekeväni teidän majesteetillenne mieliksi suorittamalla tämän toimen."
"Luulitte tekevänne minulle mieliksi", lausui kuningatar silmitönnä vihasta, "minulle, joka teidän hoviintulostanne asti en ole puhunut teille sanaakaan. Kuinka saatoitte uskoa, että minä käyttäisin arkkipiispaa sellaiseen toimeen, jonka täyttäminen on palvelusväkeni asia?"
"Minä ymmärrän, että olen tullut petetyksi", sanoi kardinaali. "Minä maksan kaulanauhan — haluni saada palvella teidän majesteettianne teki minut sokeaksi, minä en aavistanut petosta."
Hän otti nyt lompakostaan paperin, jossa kuningattaren luultu allekirjoitus oli luettavana.
"Tämä ei ole kuningattaren käsialaa eikä allekirjoituskaan ole hänen", sanoi kuningas, silmäiltyään paperia. "Kuinka on mahdollista, että Rohanin ruhtinas, ensimäinen kirkkoruhtinas valtakunnassa, uskoo kuningattaren kirjoittavan nimensä: 'Marie Antoinette, Ranskan kuningatar!' Koko maailmahan tietää, että kuningatar käyttää ainoastaan etunimeään."
"Minä en soisi teitä pidettävän syyllisenä", jatkoi hän; "vaadin, että te kirjallisesti puhdistatte itsenne. Käykää viereiseen huoneeseen; siellä on paperia ja mustetta."
Rohan totteli, mutta hänen mielensä oli niin kuohuksissa, että hän tuskin sai kirjoitetuksi riviäkään, jota ei olisi ollut mahdoton lukea.
Neljännestunnin kuluttua palasi hän paperiliuska kädessä. Kuningas otti paperin ja virkkoi:
"Tahdon ilmoittaa teille, että aikomukseni on vangituttaa teidät."
"Sire", huudahti kardinaali, "minä aina tottelen käskyjänne, mutta älkää vangituttako minua papillisessa puvussani ja koko hovin nähden."