Tosin oli hän syytön petokseen, mutta hän oli syypää majesteetinrikokseen, koska oli väittänyt Marie Antoinetten suostuneen kohtaamaan häntä öiseen aikaan.
Mutta tämä majesteetinrikos se juuri hankki hänelle kansan myötätuntoisuuden. Ja kaulanauhajutun oikea uhri ei ollut hän, vaan kuningatar.
16.
Uhkaavia pilviä. — Kansan kasvava viha.
Ei mikään muuri ole niin korkea, ettei panettelu pääsisi sen yli, ei mikään huone niin piilossa, ettei parjaus pääsisi hiipimään sinne sisään, ei mikään lukko niin vankka, etteivät juorut saa sitä murretuksi.
Vuosikausia olivat juorut lakkaamatta kiirineet Ranskan kuningattaren vaiheilla. Ne olivat pukeutuneet tuhansiin muotoihin. Milloin olivat ne ilmenneet herjauslauluina, milloin lentokirjoina pelkurimaisinta ja häpeällisintä lajia.
Marie Antoinetten yksityiselämästä oli kehittynyt romaani, joka oli tunnettu ei ainoastaan Ranskassa, vaan kaikissa Europan hoveissa. Kaikkialla oli aseena häntä vastaan käytetty hänen isänmaataan, hänen sukuperäänsä, hänen sukulaisiaan, hänen kauneuttaan, hänen ystävyydenliittojaan ja hänen makuaan.
Maaperä oli hyvin valmistettu, ja nyt oli otollinen hetki heittää lokaa hänen päälleen kaikilta puolilta. Kaulanauhajuttu oli merkinantona useille uusille häväistyskirjoituksille, joilla hyökättiin hänen siveytensä kimppuun.
Syytöskirjoituksia Marie Antoinettea vastaan painettiin sadointuhansin kappalein, joita levitettiin kaupungeissa ja maaseudulla; hovin omat virkamiehetkin olivat avullisina niiden levittämisessä. Niitä lähetettiin kouluihin, joissa oppilaita opetettiin halveksimaan kuningatartaan.
Marie Antoinette, joka tähän saakka oli ollut niin huoleton ja suruton, huomasi lopulta, että suosionhuudot vaikenivat hänen tiellään. Normandian herttuan ristiäisissä virkkoi hän huoaten: "Pojalleni hurrataan, suosionhuudot eivät tarkoita minua." Kaulanauhasta nostetun onnettoman oikeudenkäynnin jälkeen ei hän enää voinut tuntea mitään iloa. Siitä hetkestä asti sai hän tavantakaa vastaanottaa yhä uusia iskuja, joilla kohtalo tahtoi ikäänkuin valmistella häntä niitten vielä kovempien iskujen varalle, jotka odottivat häntä elämänsä viimeisinä vuosina. Hänen nuorin tyttärensä kuoli, hänen vanhin poikansa hiutui vähitellen taudin kynsissä, ystävät luopuivat hänestä ja vihamiehet astuivat esiin. Hänen iloinen nuoruutensa kohosi nyt ikäänkuin peikkona häntä vastaan. Kansan viha yhä paisui ja yltyi.