Ilkeät huhut, jotka laskivat perustuksen Marie Antoinetten mestauslavalle, levitettiin useinkin "Palais Royal'ista", ja ne tapasivat aina herkkää kaikua sen muurien sisällä. Tässä linnassa päätettiin Bastiljin valloitus, ja täällä myös valmistettiin heinäkuun 20. ja elokuun 10. päivän tapauksia.
Orléansin herttua — ennen Chartresin herttua — oli aivan nuorena nainut Penthièvren herttuan tyttären, jonka sydämessä oli herännyt rakkaus tuota kaunista miestä kohtaan, jonka siveettömästä elämästä hän ei suinkaan ollut tietämätön. Prinssi, joka oli paljoa enemmän ihastunut nuoren naisen rikkauteen kuin häneen itseensä, oli mennyt naimisiin ilman rakkautta.
Kevytmieliset huvit olivat olleet ainoana tehtävänä hänellä ennen naimisiinmenoa, ja sen jälkeenkin jatkoi hän samaa siveetöntä elämäntapaansa. Hänen talonsa oli alttiina mitä huonotapaisimmille miehille sekä naisille, ja hän toimeenpani heidän kanssaan hurjia juomapitoja; hän turmeli ruumiillisesti sekä henkisesti lankonsa, Lamballen prinssin, joka, jos hän olisi elänyt, olisi yksin saanut periä isänsä suuressa arvossa pidetyn nimen ja suuremmoiset maatilat.
Marie Antoinetten tullessa Ranskaan oli Orléansin herttua alkanut silmiinpistävällä tavalla osottaa hellyyttä nuorelle kruununprinsessalle, joka kohteli häntä suurimmalla avomielisyydellä. Huolimatta siitä, että Maria Teresia oli huomauttanut hänelle, ettei herttuaan ollut paljoa luottamista, ei tytärtä ollut arveluttanut kohdella häntä sillä hyväntahtoisuudella, jota hän niin halusta osotti kaikille.
Bourbon-suvun jäsenet olivat jo useita sukupolvia perätysten katselleet Orléans-sukua kaikkea muuta kuin suopein silmin. Siinä tapauksessa, että Ludvig XIV:nnen jälkeläiset olisivat kuolleet sukupuuttoon, olisi Orléansin prinssillä ollut oikeus periä valtaistuin. Tämä seikka jo oli herättänyt Ludvig XV:nnessä epäluuloa sukua kohtaan. Sitten kun vanha Orléansin herttua oli ilmoittanut hänelle, että poikansa halusi naida Penthièvren herttuan tyttären, ja pyytänyt siihen kuninkaan suostumusta, oli Ludvig vastannut:
"Minulle ei suinkaan ole mieleen, että suvun nuorempaan haaraan kuuluva prinssi tulee rikkaammaksi kuin omat lapsenlapseni. Mutta kun vallanperimys on kolmen pojanpoikani kautta turvattu, en sentään huoli asettua aiottua avioliittoa vastaan."
Ludvig XV:nnen poika oli juurruttanut lapsiinsa sitä Orléans-suvun jäseniä loukkaavaa käsitystä, että nämä muka eivät kaihtaisi minkäänlaisia keinoja, eivät edes rikostakaan, raivatakseen itselleen tien valtaistuimelle. Tämä käsitys, joka aikaisin oli päässyt Ludvig XVI:ssa juurtumaan, pysyi hänessä vallitsevana koko vallankumouksen ajan. Ja jo kauan ennen vallankumouksen puhkeamista tunsi hän vastenmielisyyttä nuorta herttuata kohtaan ja näki surukseen, että Artoisin kreivi lämpimällä ystävyydellä liittyi häneen.
Vaikka Marie Antoinette aluksi oli kohdellut herttuata ystävänä, alkoi hänkin myöhemmin pitää häntä rauhanhäiritsijänä. Herttuan halpamainen käytös ja hillitön elämä synnyttivät kuningattaressa tyytymättömyyttä, ja hänen tapansa vaijeten vetäytyä pois, kuninkaallisen perheen joutuessa johonkin vaaraan, herätti kuningasparissa epäluuloa.
Kun kuningatar sittemmin teki tyhjäksi hänen tuumansa päästä Ranskan suuramiraaliksi ja kun hän lopuksi Marie Thérèsen tultua maailmaan oli pilkalla hyljännyt herttuan esityksen, että kuningasparin tytär ja hänen poikansa Ludvig Filip tulevaisuudessa yhdistettäisiin avioliiton siteillä, tuli herttuasta pian hänen julkinen vastustajansa.
Loukkautuneena kuningasparin häntä kohtaan osottamasta kylmyydestä, poistui hän yhä kauemmas Versaillesista ja rikkoi lopulta kokonaan välinsä sukunsa vanhemman haaran kanssa. Esiintymällä kuningattaren vihamiehenä saavutti hän — kuten jo on mainittu — kansan suosion, ja kuningassukuisena prinssinä tuli hänestä vaarallinen ase vehkeilijäin käsissä.