Vain muutamia päiviä hänen paluunsa jälkeen ehdotti kreivi de Noailles kansalliskokouksessa läänitysoikeuksien lakkauttamista ja tasasuhtaisen verotuksen käytäntöön ottamista. Hänen ehdotuksensa saavutti yleistä hyväksymistä ja elokuun 4. ja 5. päivän välisenä yönä hävitettiin vanha läänityslaitos. Muutamissa tunneissa tehtiin tyhjiksi satavuotiset traditsionit.
Kansalliskokouksen porvarillinen aines seurasi aatelin esimerkkiä: he lakkauttivat yksinkauppaoikeuden ja ammattilaitoksen sekä poistivat muut erityiset etuoikeudet, joita oli ollut eri maakunnilla ja kaupungeilla. Uhraamishalu tarttui kaikkiin jäseniin ja säätyihin, ja linnan kirkossa vietettiin Te Deum'illa tätä muistorikasta yötä.
Mutta joskin epäitsekkyyden hurmaus oli vallannut kansan edusmiehet, antautui kansa itse hillittömyyden kuohuvirran kuljetettavaksi. Talonpojat lakkasivat maksamasta maksettaviaan; he keräytyivät hurjiksi joukoiksi, murhasivat isäntänsä ja hävittivät heidän linnansa.
Tultiin pian huomaamaan, ettei mikään Necker enää kyennyt palauttamaan järjestystä maahan. Kapinanliekki levisi Pariisista maaseuduille. Murhat ja murhapoltot olivat päivän tunnussanana ja levittivät kauhua ympäriinsä. Kansalliskaartilta puuttui voimaa, armeijalta puuttui kurinpitoa. Rykmentit olivat vailla upseereja, tuomioistuimet vailla virkamiehiä. Viljakuormastoja pidätettiin, luostareja ryöstettiin, linnoja poltettiin, tilanomistajia hirtettiin, piestiin tai silvottiin. Erästä edusmiestä, joka oli lahjoittanut kaiken hopeansa köyhille, kansa kiitollisuuden sijasta vainosi kivittämisellä.
Kreivi Aksel Fersen, joka siihen aikaan oleskeli Valenciennesissa ranskalaisena upseerina, on jättänyt jälkeensä isälleen kirjoittamiaan kirjeitä, joista saa jonkinlaisen käsityksen asiain tilasta. Hän kertoo, että yhden kuukauden kuluessa noin 12-13,000 sotamiestä karkasi rykmenteistään.
"Täällä ei ole lakia eikä oikeutta, ei järjestystä eikä kurinpitoa", kirjoittaa hän eräässä kirjeessään; "kaikki siteet on katkottuina — ja mitenkäpä ne saa enää milloinkaan solmituksi?"
"Kuningas on menettänyt kaiken auktoriteetin", kirjoittaa hän eräänä toisena päivänä. "Kansalliskokous pelkää Pariisia, Pariisi vuorostaan pelkää niitä 50,000 irtolaista, kodittomia ja suojattomia roikaleita, jotka ovat majautuneet Montmartreen ja Palais-Royaliin. Näitä ei voida ajaa pois ja ne antavat syytä pelkoon.
"Maaseudulla ovat ihmiset hurmaantuneina ajatuksesta, että kaikki ovat tasa-arvoisia, jota katsantokantaa ammoin on saarnattu filosofien kirjoituksissa. Läänitys- ynnä useiden muiden oikeuksien lakkauttaminen, mikä tapahtui kansalliskokouksessa kolmessa tunnissa, on juurruttanut talonpoikiin sen mielipiteen, ettei heidän tarvitse ollenkaan maksaa veroja. Aateli on epätoivoisena, papisto näyttää olevan mieletönnä, ja kolmas sääty on ylen tyytymätön… Useat rykmentit ovat tehneet kapinan, ja ovat sotamiehet käyneet käsiksikin upseereihinsa." — —
Kuningas oli toivonut saavansa tukea valtiopäiviltä ja oli edelleen siinä luulossa, että hänen myöntyväisyytensä saisi rauhan säilytetyksi. Mutta nyt hän näki kaikkein ystävällisimpien esitystensä joutuvan halveksivasti hyljätyiksi.
Nälänhätä kasvoi. Kuultiin huhuja kohdakkoin alkavasta sodasta ja kuningattaren salaisista vehkeistä. Vallankumouksellinen henki levisi kansantribuuneista väestön kurjimpiin pohjakerroksiin saakka. Yksityiskodeissa vallitseva kurjuus tuli näkyviin ja myrkytti mielet. Jokaiseen pilkalliseen sanaan, minkä aatelismies ennen oli lausunut alhaisemmalleen, kajahti nyt vastaukseksi kansan hurjistunut huuto. Kaikkein vähäpätöisinkin aihe riitti sytyttämään kaikki liekkeihin.