"Hyvästi, sinä sydämeni rakkahin ystävätär", kirjoitti hän tälle samana yönä. "Tämä on hirveätä. Hyvästi! Jaksan tuskin syleillä sinua."
Tuntia myöhemmin istui madame Polignac valepuvussa ja vapisten etulaudalla vuokra-ajurin vieressä; hänen miehensä ja tyttärensä sekä eräs pappi, joka matkusti heidän seurassaan, istuivat vaunuissa. Ruotsalainen kreivi Fersen ja Italian lähettiläs Pisani olivat olleet heille avullisina valmisteluissa pakoa varten.
Sensissä, missä he vaihtoivat hevosia, vallitsi täydellinen kapina. Matkustajilta kysyttiin, yhäkö Polignac-perhe oleksi kuningattaren läheisyydessä.
"Ei," vastasi pappi, "onneksi on Versailles päässyt vapaaksi noista ihmisistä."
Kun ajuri seuraavalla vaihtopaikalla erosi heistä, kuiskasi hän herttuattarelle:
"Kunnon ihmisiä on kaikkialla maailmassa. Minä tunsin teidät kaikki, kyyditessäni teidät Sensistä."
Myöhään eräänä iltana saapui Polignac-perhe Roomaan; tämän johdosta käski paavi soittaa suurinta kirkonkelloa ja velvoitti kansaa lukemaan rukouksia Ranskan pelastukseksi.
Ennenkuin kuningattaren suosikki ennätti saapua tähän tilapäiseen turvapaikkaan, oli sattuma tällä pakomatkalla vienyt hänet yhteen erään hänen pahimman vihamiehensä kanssa. Hän oli Baselissa kohdannut ministeri Neckerin, joka voitonriemuin palasi Versaillesiin, saman kansan takaisin kutsumana, joka karkoitti madame Polignacin ja hänen perheensä.
* * * * *
Riemua ja ihastusta kohtasi Necker matkallaan.