Johtajanaan Maillard, joka oli ottanut osaa Bastiljin valloitukseen, riensi joukko nyt Versaillesia kohti. Puolitusinaa rumpalia kulki etunenässä, ja useita kanuunoita raahattiin mukana.
Ne, jotka eivät olleet saaneet hankituksi itselleen kiväärejä, keihäitä tai peitsiä, sitoivat puukkoja ja raskaita avainkimppuja kävelykeppiensä neniin.
"Näillä aseilla sitä otetaan henki itävallattarelta", huudettiin; "hän on kaikkiin kärsimyksiimme syypää."
"Hän on ennen tanssinut omaksi huvikseen, nyt tanssikoon hän meidän pillimme mukaan", huusivat muutamat.
"Antoinette, me kiskomme hihnoja nahastasi, me täytämme mustetolppomme verelläsi, me kaadamme sisälmyksesi esiliinoihimme!" huusivat toiset.
Saattue, johon alunpitäen oli kuulunut seitsemän tai kahdeksan tuhatta henkeä, lisääntyi yhä uusista joukoista. Sade oli liottanut maantiet. Sää oli kolea ja pilvinen.
"Katsos minkä näköisiä olemme!" huusivat useat naisista, jotka olivat läpimärät ja lian räiskyttämät. "Antoinette saa maksaa meille tämän! Me emme lähde linnasta, ennenkuin olemme tehtävämme tehneet."
"Minä puolestani en ollenkaan halua ottaa paksua Vetoa hengiltä", virkkoi muuan hyvinvoipa teurastaja. "Mutta mitä Antoinetteen tulee, niin kyllä minä mitä suurimmalla ilolla katkaisen häneltä kaulan."
Kaikkein korkeimmat arvelivat, ettei olisi säästettävä muita kuin
Provencen kreivi, Orléansin herttua ja pieni perintöprinssi.
Versaillesissa ilmoitti hätäkellon moikuna kansanjoukon olevan lähenemässä. Kovassa jännityksessä odotettiin ensimäisten kanuunalaukausten jymähtävän.