Hän ilmoitti kuninkaalle, että hän kahdenkymmenen tuhannen miehensä kera arveli pystyvänsä ylläpitämään järjestystä.
Kello oli jo ehtinyt kolmeen yöllä. Maillard ja suuri parvi naisia, niiden joukossa Louison Chabry, olivat kohta kenraalin saavuttua lähteneet takaisin Pariisiin.
Kuningas kävi levolle, ja kuningatar poistui samaten huoneisiinsa lepoa saadakseen.
Kaupungissa näytti kaikki sillä kertaa rauhalliselta. Kansalliskaartilaiset olivat läpimärät ja voivuksissa; he halusivat ruokaa ja kuivia vaatteita. Suurella vaivalla onnistui Lafayetten hankkia heille suojaa ja itse lähti hän levolle sukulaisensa, kreivi de Noaillesin luo.
Mutta levollisuus oli vain näennäistä. Kaikkialla kaduilla nähtiin yhä vieläkin laumoittain märkiä ja likaisia ihmisiä. Puistikon pimeiden pensaiden alla laadittiin kosto- ja verenvuodatussuunnitelmia. Nojallaan linnan ristikkoaitaa vasten nukkuivat toiset vastasaapuneista, joiden tuimat kasvonilmeet todistivat heidän uneksivan taisteluista ja vihasta; ja heidän takanaan räyhäsivät puolipäihtyneet naiset.
Varhain aamulla rähistiin linnan ulkopuolella:
"Leikataan pois sydän kuningattaren rinnasta; otetaan hänen sisälmyksensä ja tehdään kokardeja niistä!"
Kello viiden ja kuuden välillä heräsi Marie Antoinette lyhyestä unestaan. Hänen ikkunainsa ulkopuolelta kuului melua ja hälinää. Ihmisjoukot olivat tunkeutuneet linnanpihaan. Huudettiin:
"Itävallattaren tulee kuolla! Missä on tuo yleinen nainen, jolta me tahdomme leikata kaulan poikki?"
Alhaalla kyseli muuan upseeri tietä Marie Antoinetten makuuhuoneeseen. Eräs sotamies, joka tunsi linnan sisäänkäytävät, asettui joukon etunenään.