Marie Antoinette syöksyi ylös sängystä. Kiireen kaupassa vedettiin sukat hänen jalkaansa. Pari kamarirouvaa heitti hänen yllensä alushameen ja kääri saalin hänen hartioilleen.
Puolialastomia pakeni hän kuninkaan huoneelle.
"Avaa! Avaa!" huusi hän epätoivoisena.
Huudot ja melu lähenivät. Miomandre makasi pitkin pituuttaan toverinsa Repairen vieressä. Turhaan kolkuttivat kuningattaren hovinaiset kuolontuskassa kuninkaan huoneen ovea. Viiteen minuuttiin ei kuulunut mitään vastausta.
"Avaa! Taivaan nimessä, avaa!" rukoili Marie Antoinette vielä kerran.
Vihdoin avasi eräs kamaripalvelija oven.
Kuningas, joka niinikään oli havahtunut meluun, oli nähnyt ihmisparven kokoutuvan sen oven luo, joka vei kuningattaren huoneustoon.
Hän oli silloin hyökännyt niitä salaportaita ylös, jotka yhdistivät hänen makuuhuoneensa kuningattaren makuuhuoneeseen, ja tällä välin oli kuningatar taas lähtenyt tulemaan hänen luoksensa. Saatuaan tietää, että kuningatar oli paennut hänen luoksensa, pyörsi hän takaisin omiin huoneisiinsa ja saapui sinne muutamia minuutteja myöhemmin kuin puolisonsa.
Melkein yksin ajoin saapuivat myös prinsessa Elisabeth ja kuninkaalliset lapset. Kuningatar sulki heidät syliinsä, suuteli suutelemistaan heitä, kostutti heidät kyynelillään ja melkein tukehutti heidät hyväilyillään. Kruununprinssi itki ja piti kiinni hänen hameestaan; prinsessa Marie Thérèse kyyristyi nyyhkien äitinsä helmaan.
Raivokkaasti huutaen ja meluten tungeskeli väkijoukko yhä edelleen linnan ulkopuolella ja marmorisalissa. Useita henkivartijoita murhattiin. Molempain ovenvartijain päät katkaistiin ruumiista ja niitä kannettiin voitonriemulla ympäri linnaa.