Ludvig astui parvekkeelle Lafayetten seuraamana.
"Hän tahtoo meidän hyväämme; me pidämme hänestä", huusivat muutamat nähdessään kuninkaan. "Mutta hänen vaimonsa vallitsee häntä, ja hän on syypää meidän onnettomuuksiimme."
Taasen huudettiin uudestaan linnan pihalta:
"Kuningatar! Tahdomme nähdä kuningatarta!"
Silloin teki Marie Antoinette niin kuin hänen äitinsä oli tehnyt muistorikkaana päivänä Pressburgissa: hän otti kruununprinssin käsivarrelleen sekä talutti toisella kädellä tytärtään ja näyttäytyi täten kansalle.
Mutta vastaanotto oli räikeänä vastakohtana sille suosion myrskylle,
joka oli tullut Maria Teresian osaksi Unkarin magnaattien puolelta.
Ranskan kansan huulilta ei kuulunut yhtään sen kaltaista huutoa, kuin
"Me tahdomme kuolla kuningattaren puolesta!"
"Ei lapsia!" huudettiin hänelle ja sinkautettiin loukkaavia soimauksia häntä ja Polignac-perhettä vastaan. Muutamat yksinäiset suosionhuudot hukkuivat joukon kiljunaan:
"Eläköön kansa! Eläköön Orléansin herttua!"
Marie Antoinette peräytyi nopeasti huoneeseen lapsinensa.
Mutta jälleen kuului huuto vahvana ja uhkaavana: