Hän oli Ludvig XV:nnen lempilapsi. Toimeliaalla hengellään olisi hän kernaasti halunnut saada jotakin huomattavampaa aikaan; mutta siihen häneltä puuttui kykyä. Ollen luonteeltaan vallanhimoinen ja tajuten liian selvästi korkean asemansa, kärsi hän äärettömästi siitä, että häntä kohdeltiin kuni nollaa. Hän ei kärsinyt mitään valtaa sivullaan ja kosti kaikki nöyryytykset, joiden alaiseksi joutui, sinkauttamalla pistosanoja oikealle ja vasemmalle milloin vain ilmeni siihen tilaisuutta.
Prinsessa Viktoria oli kauniimpi kuin vanhin sisarensa, ja hän oli luonteeltaan lempeä ja hyvä; jos hänellä olisi ollut rohkeutta seurata sydämensä taipumusta, olisi hän varmaan tehnyt hovielämän mieluisemmaksi kuin se nyt oli.
Mutta hän oli liiaksi hidasluontoinen, ellemme sanoisi tylsä. Noilla neljällä prinsessalla oli sitä paitsi ainoastaan yksi tahto, ja se oli Adelaiden.
Sofiella — nuorimmalla — oli tavallista epämiellyttävämpi ulkomuoto ja lisäksi oli hän peräti arka. Päästäkseen näkemästä ihmisiä sekä voidakseen kuitenkin tarpeen tullen heitä tuntea, oli hän ottanut tavakseen katsoa arasti vinoon, mikä teki hänet jäniksen näköiseksi. Hän oli niin ujo, että hänen kanssaan saattoi olla vuosikausia yhdessä kuulematta hänen puhuvan sanaakaan.
Ja kumminkin oli hetkiä, jolloin tämä omituinen prinsessa saattoi olla sekä kohtelias että puhelias; tämä tapahtui nimittäin ukonilmalla.
Niin kovasti pelkäsi hän näitä rajuilmoja, että hän niiden kestäessä lähestyi ihmisiä, miten vähäarvoisia nämä olivatkin. Pitkäisen leimahtaessa puristeli hän heidän käsiään. Kuullessaan ukkosen jyrähtävän, suuteli hän hovinaisia pelkästä kauhistuksesta. Mutta kun ilma jälleen laantui, muuttui hän yhtä jäykäksi kuin ennenkin. Taasen kulki hän ihmisten ohi huomaamatta heitä.
Äitinsä, Maria Leczinskan, kuoltua olivat mainitut prinsessat jonkun aikaa hoitaneet emännän velvollisuuksia hovissa. Kietoutuneena rakastajattariensa pauloihin piti kuningas verrattain vähän lukua perheestään.
Joka aamu meni hän erästä salatietä alas prinsessa Adelaiden luo; välistä oli hänellä mukana kuppi kahvia, jonka hän joi prinsessan huoneessa.
Prinsessa nykäisi kellonvedintä, joka ilmoitti Viktorialle, että kuningas oli saapunut. Ja samassa kun Viktoria lähti sisarensa luo, soitti hän taas Sofielle.
Prinsessojen käytettävänä oli varsin suuri huoneusto; tullakseen jokapäiväiseen yhtymyspaikkaan oli heidän kuljettava suuren huonejoukon läpi. Vaikka Sofie juoksi minkä jaksoi ja saapui hengästyneenä ja väsyneenä paikalle, ehti hän töin tuskin tervehtiä isäänsä, joka Adelaiden huoneesta tavallisesti lähti metsästysretkelle.