"Täytyykö välttämättömästi olla prinssi voidakseen tavoitella kruunua?"
Hän ei koskaan unhottanut sitä loukkausta, jonka Lafayette oli heittänyt hänelle vasten silmiä; ja se oli varmasti yhtenä syynä siihen epäluuloon ja vastenmielisyyteen, jota hän viimeiseen hetkeensä asti kenraalia kohtaan tunsi.
7.
Maastamuutto. — Kuningas käy kansalliskokouksessa. — Favrasin mestaus. — Keisari Josefin kuolema.
Maastamuutto, joka oli alkanut viimeisinä kuukausina, jolloin hovi oleskeli Versaillesissa, lisääntyi yhä enemmän sittenkun kuningasperhe oli viety Pariisiin, jossa Tuilerioita jo oli katsottava vankilan lievemmäksi muodoksi. Rivit harvenivat kuningasparin ympärillä. Ei mennyt päivää, ettei muutamia aatelisperheitä paennut maasta. Ludvigilla, jolla ennen oli useita satoja henkilöitä palveluksessaan, ei ennen pitkää enää ollut kuin vain muutamia, niiden joukossa jalo Clery, joka seurasi häntä Le Templeen.
Maastamuutto synnytti aukkoja kaikkialla: se oli alkanut valtaistuimen portailla ja kuningasparin välittömässä läheisyydessä, mutta pääsi sitten vauhtiin maa-aatelin ja hengellisen säädyn keskuudessa. Upseerit, jotka järjestään kuuluivat aatelissäätyyn, siirtyivät maasta joukottain. Aina suurten kansainvaellusten päivistä saakka, jolloin asukkaat pakenivat maahan hyökkäävien roomalaisten tieltä, ei oltu nähty eikä kuultu sellaista.
Jo syyskuussa 1789 oli Necker valittanut, että vajaan neljäntoista päivän kuluessa oli annettu kuusituhatta passia Ranskan rikkaimmille asujamille.
Loppupuolella samaa vuotta oli niin paljon ranskalaisia pakolaisia Sveitsissä, että asuntojen vuokrat paikoittain olivat talon alkuperäistä hintaa korkeammat. Englanti ja Italia tarjosivat niinikään turvapaikan useille Ranskan jaloimmille perheille.
Maastamuuttaminen tuli muotiasiaksi. Upseerit kehuivat taistelukentältä poistumisellaan, aateli luki itselleen ansioksi luopumisen kuninkaastaan. Suuret joukot nuoria aatelismiehiä kohtasivat toisensa Koblenzissa; he alkoivat käyttää erikoista univormua — sinistä takkia, punaista liiviä ja keltaisia housuja ja napeissa kolmea liljaa, joka oli siirtolaisten tunnusmerkki.
Tämä saksalainen kaupunki oli ikäänkuin poliittisena yhtymäpaikkana. Kuninkaan veli tiesi paremmin kuin kukaan muu mikä kuninkaan puoluelaisille soveltui, sanottiin. Kun Artoisin kreivi oli katsonut täytyvänsä matkustaa ulkomaille, niin sinnehän täytyi silloin uskollisen aatelinkin seurata.