Ludvig, joka ei milloinkaan tiennyt mitä hän tahtoi tahi mitä hänen olisi ollut tehtävä, ei tietysti tässäkään suhteessa tiennyt, pitikö hänen antaa maastasiirtymiselle hyväksymisensä vai ei. Se synnytti hänessä vuoroin pelkoa, vuoroin toivoa. Julkisesti oli hän maastamuuttoa vastaan, mutta sydämensä syvyydessä toivoi hän voivansa käyttää sitä edukseen. Hänellä oli maastasiirtyjäin joukossa ei ainoastaan sukulaisia ja palvelijoita, vaan myös salaisia asiamiehiä. Ja vaikka hän toisena hetkenä puhui halveksuen heistä, toivoi hän jo seuraavana hetkenä itse olevansa heidän joukossaan.
Tuskin voinee kieltää, että maastamuutto oli suuri erehdys. Että uskollinen ylimystö seuraa kuningastaan maanpakoon on kyllä käsitettävissä; mutta tällä kertaa Ranskanmaan aateli ja papisto antoivat kuninkaansa yksin jäädä maahan, alttiina mitä suurimmille vaaroille, ja lähtivät itse vaeltamaan hovista hoviin sensijaan että olisivat pysyneet paikoillaan.
Toisaalta ei saata kieltää, että aateli vallankumouksen aikana oli sangen tukalassa asemassa. Ne, jotka siirtyivät muille maille, menettivät maatilansa ja tuomittiin maanpakoon, joka, sen mukaan kuin Ranskassa arveltiin, tulisi kestämään ainiaan. Ne, jotka jäivät kotimaahan, joutuivat epäiltäviksi, vainottaviksi ja vihdoin giljotinoitaviksi. Ne, jotka pakenivat lippujen turviin, eivät täälläkään olleet varmat hengestään, vaikka osottivatkin ihmeteltävää urhoollisuutta.
Tuli vuosi 1790, jonka alku näytti vakavammalta kuin lähinnä edellisen vuoden loppu.
Ryöstöjä ja murhapolttoja harjoitettiin maaseudulla, ja päällekarkaukset ja murhat kuuluivat päiväjärjestykseen Ranskanmaan pääkaupungissa.
Nämä levottomuudet sekä useat hovin puolelta tapahtuneet erehdykset antoivat aihetta niin moniin perusteettomiin syytöksiin, että ministerit, Necker etunenässä, kehottivat kuningasta ottamaan ratkaisevan askeleen, joka osottaisi, että hän oli ottanut tyytyäkseen asiain nykyiseen tilaan.
Helmikuun 4. p:nä (1790) ilmoitettiin kansalliskokouksen presidentin tiedoksi, että Ludvig aikoi tulla kokoukseen, mutta halusi tulla vastaanotetuksi ilman mitään juhlamenoja.
Valkoisilla liljoilla kirjaeltu punainen samettidraperia heitettiin tuota pikaa presidentintuolin yli ja presidentti itse jäi seisomaan tuolin viereen.
Kello yksi astui kuningas saliin. Hän oli puettu aivan yksinkertaisesti ja tuli ilman saattojoukkoa. Kokous nousi ylös tervehtien häntä.
Laumottain uteliaita hyökkäsi saliin, täyttäen parvet; odotettiin suurella jännityksellä, mitä Ludvig tulisi sanomaan.