Hetki oli ylen tärkeä. Kuningas tunsi, että tällä kertaa oli hänen päästävä voitolle, tällä kertaa olisi tappio kaksin verroin nöyryyttävä ja turmiollinen.
Puheessa, jonka Necker oli kokoonpannut, huomautti hän niistä levottomuuksista, jotka olivat kohdanneet hänen valtakuntaansa. Hän lausui, että hän halusi tulla lähempään yhteyteen kansan edusmiesten kanssa, semminkin nyt, kun hänen vahvistettavakseen oli annettu päätöksiä, jotka välttämättömästi johtaisivat koko valtakunnan hallitusmuodon muuttamiseen. Hän puolestaan kaikin voimin vaikuttaisi siihen suuntaan, että tämä hallitusmuodon muuttaminen tapahtuisi onnellisesti. Kaikki päinvastaiset yritykset hän pitäisi rangaistavina ja ehkäisisi niitä kaikilla käytettävissään olevilla keinoilla.
Ludvig huomautti lopuksi niistä uhrauksista, joita hän oli tehnyt, ja kehotti kaikkia, jotka olivat kärsineet vahinkoa, ottamaan esimerkkiä hänen nöyrästä tyytyväisyydestään ja lohduttamaan itseään niiden etujen toivolla, joita uusi hallitusmuoto maalle lupasi.
"Samoin kuin kuningatar, joka ottaa osaa minun tunteisiini", lausui Ludvig lopuksi, "tahdon ajoissa perehdyttää poikani niihin uusiin olosuhteisiin, jotka ovat asianhaarain pakosta syntyneet. — — — Teitä, jotka niin monella tavalla voitte vaikuttaa harhaan johdetun kansan mieliin, teitä pyydän antamaan sille oikean käsityksen sen todellisista eduista, tälle kansalle, joka on minulle niin rakas ja jonka uskollisuutta vakuutetaan minulle, kun koetetaan lohduttaa minua murheissani."
Puhe vastaanotettiin riemulla ja liikutuksella. Kokous kiitti kuningasta ilohuudoin ja onnentoivotusten myrskyllä. Mahdottomat ihmislaumat saattoivat häntä takaisin linnaan. Päätettiin lähettää hänelle ja kuningattarelle kiitollisuusadressi. Taaskin oli Pariisi ilonhuumauksen valtaamana.
Kuningas oli tämän tekonsa kautta sitoutunut pitämään uutta perustuslakia pyhänä. Kansalliskokous ei tahtonut olla häntä huonompi. Edusmiehet astuivat yksitellen esiin ja vannoivat kannattavansa kansalliskokouksen hyväksymää ja kuninkaan vahvistamaa valtiomuotoa.
Myöskin kuningatar joutui rakkauden osotuksista osalliseksi. Hän kirjoitti tämän johdosta prinsessa Lamballelle:
"Ystävättäreni!
Valitan, ettet sinä ollut Pariisissa eilen. Emme koko viime vuonna ole kokeneet niin ihanaa päivää.
— — On suloista toivoa, ja minä tahdon antautua tämän toiveen valtaan. Ja vaikkei se olisi kuin turha luulo, on se kumminkin minulle rakas, koska se rauhoittaa minua lasteni vastaisen kohtalon suhteen. Tule takaisin niin pian kuin voit, rakas ystävättäreni, nähdäksesi kuinka onnellinen olen. Sitä ei luultavasti kestä kauan, sentähden on tilaisuudesta otettava vaari.—-"