Kuningatar kutsui hänet takaisin.
"Poikani", sanoi hän, "sinä läksit pois kumartamatta monsieur
Bertrandille."
"Äiti kulta", vastasi kruununprinssi, yhä edelleen hyppien, "sen tein, koska vallan hyvin tiesin, että monsieur Bertrand on meidän ystäviämme."
"Hän on herttainen lapsi, eikö totta?" lausui Marie Antoinette. "Onnellinen hän, joka vielä on tuommoinen lapsi. Hän ei tiedä miten raskaasti me kärsimme, ja hänen hilpeytensä tuottaa meille iloa."
Kamaripalvelija Hue näki kerran kruununprinssin heittäytyvän pensaitten sisään ja huomautti hänelle, että hän turhan päiten, ketään hyödyttämättä, antautui vaaraan saada kasvonsa naarmuille.
Ylväin muodoin poikanen vastasi:
"Tie maineeseen käy ohdakkeitten kautta."
Moinen sankarillisuus ei ollut mieleen kuningattarelle, joka sattui olemaan lähettyvillä. Hän koki selvittää pojalle, ettei silmiensä puhkaiseminen ainoastaan sen vuoksi, että pääsisi tunkeutumaan pensaston läpi, ollut yhtään mainehikasta, ja että hänen oli viisainta jättää puhumiset mainehikkuudesta siksi, kunnes oli tullut tietämään miten työläästi maine on saavutettavissa.
Kruununprinssi punastui, juoksi äitinsä luo ja suuteli hänen kättään.
Hän oli myöskin hyvin kiintynyt kuninkaaseen, mutta kunnioitus isää kohtaan pakotti hänet enemmän pidättäytymään tämän seurassa kuin äidin, jonka varalle hänellä aina oli helliä ja armaita sanoja.