Oleskelu Ranskassa kävi heille vihdoin sietämättömäksi, ja heidän hartain halunsa ja toivonsa oli päästä niin pian kuin mahdollista pois kapinoitsevasta isänmaastaan Roomaan, jossa toivoivat saavansa polvistua Pietarin kirkossa.
Kuningas ei katsonut itsellään olevan syytä vastustaa tätiensä toivomusta. Heille kirjoitettiin passit, ja ilmoitus heidän kohta tapahtuvasta tulostaan lähetettiin kardinaali Bernisille, Ranskan lähettiläälle Roomassa.
Prinsessat olivat jo aikeissa lähteä, kun nimetön tiedonanto siitä lähetettiin Jakobiini-klubille (helmikuun 3. p:nä 1791).
Itse asiassa ei paljoa välitetty vanhoista prinsessoista, jotka eivät näytelleet mitään osaa poliittisessa elämässä. Mutta pelättiin että heidän matkansa olisi vain enteenä ja että kuningas ja kuningatar aikoisivat seurata perästä.
Heidän päätöksensä kiinnitti sitä paitsi yleisön huomion siirtolaisuuden polttavaan kysymykseen.
Oli sen vuoksi helppo herättää kiivasta vastustusta heidän tuumiansa vastaan. Lähetystö, johon kuului porvarineuvoston jäseniä, lähti kansalliskokoukseen ja Tuilerioihin ilmaisemaan vastalauseita matkaa vastaan.
Koko joukko irtolaisnaisia, joiden oli tapana joka ilta kokoontua
Palais Royalin puutarhassa, päätti rientää Bellevueun linnaan estämään
Adelaiden ja Viktorian matkaa.
Prinsessoille ilmoitettiin, että uhkaavia ihmisjoukkoja oli tulossa heidän linnaansa. Malttamatta päättää valmistuksiaan, lähtivät he päätäpahkaa matkoihinsa erään heidän luokseen vierailulle saapuneen naisen vaunuissa.
Kun naiset näkivät linnan tyhjänä, ei heidän raivollaan ollut mitään rajoja. He olivat vakuutettuja siitä, että prinsessat veivät suuria rikkauksia muassaan Ranskasta, ja päättivät sen tähden kostaa estämällä palvelijoita lähettämästä tavaroita jälestä.
Kenraali Berthier esti heitä kumminkin tätä tuumaansa toteuttamasta, mutta sen sijaan salli hän heidän tunkeutua linnan saleihin, tyhjentää prinsessojen viinikellarit ja viereksiä heidän sängyissään.