10.
Vanhat prinsessat lähtevät Roomaan. — Prinsessa Elisabeth. — Kuningas Ludvig ja kirkollinen tila. — Kuninkaallista perhettä kielletään matkustamasta Saint-Cloudiin.
Asema kävi päivä päivältä yhä arveluttavammaksi. Katukohtaukset kuuluivat päiväjärjestykseen. Kansalliskokous oli tuskin enempää itsenäinen kuin kuninkaallinen perhe. Milloin vain joku julistus ei ollut väestön mieleen, tapahtui heti levottomuuksia ja ryöväyksiä.
Aseman ollessa näin tuskallinen ja epävarma on ihan luonnollista, että kuninkaalliselle perheelle yhä uudestaan tarjottiin apua maasta pakenemiseen.
Kuten on mainittu, oli useilta tahoilta kehotettu kuningatarta siirtymään pois maasta. Kuningas, prinsessa Elisabeth ja prinsessa Lamballe olivat kehottaneet häntä siihen; vieläpä lapsetkin olivat panneet pienet kätensä ristiin ja pyytäneet häntä lähtemään matkaan.
Sekä vallankumouksen viime aikoina että vielä sittemminkin oli kuningattarelle tarjoutunut useampia tilaisuuksia poistua huomaamatta maasta. Mutta mieluummin kuin suostui hylkäämään puolisonsa ja lapsensa, kesti hän nuo päättömät hirveät kuukaudet ja vuodet Ranskassa. Millaiset hänen tunteensa kuningasta kohtaan ennen lienevätkin olleet, kovan onnen päivinä liittyi hän innokkaasti puolisoonsa.
"Minä en mitään toivo oman itseni vuoksi", oli hänellä tapana sanoa, "sillä kuninkaan sylissä ja lasteni seurassa minä tahdon elää ja kuolla."
Paavi Pius VI oli Europan suvereeneista ainoa, joka tarjosi Ranskan kuningasperheelle vieraanvaraisuutta. Hän koki taivuttaa sen jäseniä pudistamaan Ranskanmaan tomun jaloistaan ja hakemaan turvaa hänen kirkkovaltiostaan.
Kuninkaan tädit olivat ainoat, jotka noudattivat hänen kutsuaan.
Aina vallankumouksen alusta asti olivat Adelaiden ja Viktorian kaikki ponnistukset tarkoittaneet heidän piiloon pääsemistään ja unhotuksiin joutumistaan kansan puolelta; — rauhaton Sophie oli jo kuollut.