Jo pitemmän aikaa oli hänen terveytensä ollut horjuvainen. Kun hän maaliskuun 28. päivänä 1791 lähti kansalliskokoukseen, täytyi hänen matkalla poiketa ystävänsä la Marckin luo lepäämään. Siellä makasi hän puolisen tuntia miltei tiedotonna.
Siitä huolimatta lähti hän kokoukseen. Hän puhui innokkaasti viisi eri kertaa, ja sitten laskeutui hän viimeisen kerran puhujalavalta.
Huhtikuun 2. päivänä tunsi hän kuoleman lähestyvän.
Äärettömiä ihmisjoukkoja kerääntyi hänen asuntonsa ulkopuolelle.
Hovista lähetettiin sana toisensa jälkeen.
"Pidä päätäni pystyssä", sanoi hän palvelijalleen, "se on voimakkain pää koko Ranskassa."
"Ah", lausui hän elämänsä viime hetkenä, "sydämeni kätkee itsessään Ranskan monarkkien kuolinlaulun; sen elottomat jätteet tulevat jäämään puolueiden saaliiksi."
Pariisissa synnytti Mirabeaun kuolema koko kansanliikkeen. Joka päivä vietettiin surujuhlia hänen muistolleen. Konstitutsionin ystävät pukeutuivat surupukuun.
Jälkeenjääneet paperit eivät anna minkäänlaisia tietoja Marie Antoinetten tunteista suuren kansanjohtajan kuoleman johdosta. Mutta varmaan on niiden kellojen ääni, jotka soittivat häntä hautaan, surunvoittoisesti kaikuen tunkenut Marie Antoinetten huoneeseen kuninkaallisessa linnassa.
Hämärän aavistuksen valtaamana oli hän muutamia kuukausia ennen lausunut:
"Olen varma siitä, etten minä sorru ennen Mirabeauta."