Hän oli kohdannut Lafayetten ja kauhuissaan syöksynyt pimeiden rakennusten väliin. Kaitaiset kadut veivät kaupunginkorttelin halki. Likinäköinen kun oli, oli hän erehtynyt tiestä.
Kiihkeänä ja hengästyneenä riensi hän edelleen ajattelematta missä hän oli.
Tuolla alempana pauhasi Seinejoki. Hämärässä erotti hän lyhdyt sillalla. Hän älysi nyt, että oli kulkenut harhaan ja että hänen oli käännyttävä takaisin tullakseen toiselle puolelle.
Viimein kysyi hän eräältä sotamieheltä tietä. Tuntematta kuningatarta osotti sotamies hänet Karusellipaikalle.
Hän riensi eteenpäin holvien läpi pitkin Seinen rantoja. Vaunut tulivat ajaen häntä vastaan. Taaskin Lafayette siinä ajoi kotiin yölliseltä kiertomatkaltaan. Hän oli nyt varmistunut siitä, että linna oli hyvin vartioittu, ja että kuninkaallinen perhe lepäsi rauhassa.
Kuningatar ehti töin tuskin kätkeytyä kiviseinän varjoon, jotta ei joutuisi hevosten tallattavaksi tai tulisi tunnetuksi.
Hän riensi edelleen, mutta pysähtyi lopulta, hengästyneenä ja menehtymäisillään ja luullen kaiken olevan mennyttä.
Silloin havaitsi hän Fersenin vaunut; hän syöksyi niihin, niin hengästyneenä, ettei voinut puhua, ja polki kiihkossaan kruununprinssiä jalalle. Lapsi, joka nukkui käärittynä madame Tourzelin levättiin, oli siksi malttavainen, ettei huutanut.
Oli tullut sydänyö. Kreivi Fersen nousi kuskilaudalle ja läiskäytti hevosia piiskalla.
Tuileriat olivat heidän takanaan. Ajettiin yli bulevardien ja saavuttiin Clichy-sillalle, jolla nuo suuret vaunut odottivat. Ruotsalainen kreivi ajoi omat vaununsa aivan näitten viereen, joten pakolaisten ei tarvinnut kajota maahan, siirtyessään vaunuista toisiin.