Fersen palasi hetkiseksi omien vaunujensa luo, tarttui hevosia suitsiin ja talutti ne syrjään. Yksi hevosista kompastui ja vaunut menivät kumoon. Näytti siis pelkältä sattumalta, että vaunut oli jätetty kadulle loikomaan.
Fersen istahti matkavaunuihin kuskinsa viereen, ja huutaen tälle: "Aja sukkelaan!" huiteli hän yhtämittaa pitkällä ruoskalla hoputtaakseen hevosia.
Paljon oli aikaa mennyt hukkaan kuningatarta odottaessa, ja palaava päivä vain lisäisi vaaroja. Vähemmässä kuin puolessa tunnissa saavuttiin Bondyyn, jossa ensi kerran oli vaihdettava hevosia.
Kuusi hevosta oli tilattu ja ne olivat jo varalla. Fersenin kuski laskeutui kuskilaudalta. Uusi kuski sivalsi ruoskalla, matkavaunut lähtivät liikkeelle.
"Hyvästi, paroonitar Korff!" huusi Fersen poismatkustavien jälkeen.
Hän näki vaunujen vierivän pois, ja hänen sanattomat, palavat rukouksensa seurasivat kuninkaallista perhettä, erittäinkin kuningatarta, jota hän suuresti rakasti.
Mutta että heidän matkansa hyvin onnistuisi, siihen hän ei uskaltanut liiaksi luottaa.
"Rakas isäni!" kirjoitti hän 22. p:n aamulla Monsista, jonne hän oli pysähtynyt matkallaan ulkomaille. "Olen äskettäin saapunut tänne. Kuningas ja koko hänen perheensä lähtivät seikkailuja kokematta Pariisista 20. p:nä sydänyöllä. Minä saatoin heitä ensimäisen kyytivälin päähän. Suokoon Jumala, että loppumatka kuluisi yhtä onnellisesti… Minä lähden nyt jatkamaan matkaani rajaa pitkin yhtyäkseni kuninkaaseen Montmédyssâ, jos hän on kyllin onnellinen saapuakseen sinne."
12.
Varennesiin tulo. — Kuningasperhe tunnetaan ja otetaan vangiksi.