Oli tultu pois Pariisista, tuosta peljätystä kaupungista, ja kuningas laski kuivakiskoista pilaansa siitä, mitä hänen pääkaupungissaan tällä hetkellä mahtoi olla tekeillä.
Mutta elämä se usein tahtoo tehdä turhaksi niin hyvin toiveemme kuin pelkommekin ja antaa odotustemme raueta tyhjiin kaikkein vähäpätöisimmistä syistä. Ja harvoin esiytyvät tapahtumat sen muotoisina, kuin olemme odottaneet.
Kuninkaalliset antoivat kuskille kehotukseksi runsaita juomarahoja, ja tästä auliudesta oli tosin seurauksena se, että heidän matkansa joutui pikemmin, mutta samalla se herätti uteliaisuuttakin, ja uteliaisuudesta johtui vaaroja.
Eräässä kylässä oli muuan kuorma-ajuri tuntenut matkustajat.
"Tuo on kuningas", oli hän lausunut toiselle kuskilaudalla istuvista henkivartijoista.
Henkivartija kielsi väitteen todenperäisyyden.
"Ovatpas ne kuningas ja kuningatar", väitti mies itsepintaisesti; "olen nähnyt heitä lukemattomia kertoja Versaillesissa."
Tämän lausunnon olisi pitänyt varoittaa kuninkaallisia ja osottaa heille epäämättömästi, että mitä suurin varovaisuus tästä puoleen oli tarpeen. Mutta sensijaan Ludvig tavan takaa laskeutui vaunuista.
Vastamäkilöissä kulki hän aina vaunujen jälestä jalan ja antausi usein pakinoihin talonpoikain kanssa. Hevosia vaihdettaissa asteli hän kerran toisensa jälkeen kansanjoukon keskellä, joka oli kokoutunut tarkastelemaan noita muhkeita ja tavattomia matkavaunuja.
Montmirailissa särkyivät vaunut, ja matkustajain täytyi odottaa kunnes ne saatiin korjatuksi. Se seikka ynnä kuninkaan itsepintainen halu saada kulkea pitkät matkat jalan aiheuttivat neljän viiden tunnin ajanhukan.