Drouetin, Bayonin ja eräitten neuvosmiesten yllyttämänä huusi kansanjoukko yhä kiivaammin, että kuninpasperheen heti tuli palata Pariisiin. Muutamat hurjimmista yrittivät tunkeutua taloon viedäkseen väkisin pois Ludvigin ja Marie Antoinetten.
Kuningas näyttäytyi jälleen ikkunassa, mutta kansa ei siitä ottanut rauhoittuakseen.
Kyyneleet valuivat kuningattaren poskia pitkin. Taluttaen lapsia kädestä poistui hän Choiseulin seuraamana Saucen talosta. Ja taasen nousi hän vaunuihin, jotka polttavassa auringonpaahteessa vierivät takaisin Pariisiin.
Tuskin puoli tuntia sen jälkeen ilmoitti pölypilvi kenraali Bouillén joukkojen kiitävän Varennesiin päin.
Saatuaan tiedon kuninkaan vangiksi joutumisesta oli hän heti kutsunut joukkonsa kokoon ja lähtenyt niiden kanssa liikkeelle.
Huutoon: "Eläköön kuningas!" vastasi hänen miehistönsä reippaasti.
Terästääkseen heidän intoaan oli hän antanut jakaa melkoisia summia sotamiehilleen. Hän oli kiitänyt tulista kyytiä ja pyyhkäissyt yhdeksän penikulmaa neljässä tunnissa.
Hän saapui Varennesiin parahiksi nähdäkseen, että kuningas jo oli lähtenyt.
Hänen ensi ajatuksensa oli väkirynnäköllä karata katusulkujen yli ja ajaa karahuttaa kaupungin halki kuningasperheen jälestä, pyyhkäistä tieltään roskaväki, hakata maahan kansalliskaarti ja viedä pois Ludvig XVI.
Hänen joukkonsa ilmoittivat olevansa valmiit seuraamaan häntä, mutta hevoset olivat kovasta ajosta voivuksissa, ja voidakseen tunkeutua kaupunkiin, täytyi hänen ensin voittaa väestö.