Melkein yksin ajoin — kello 7 aamulla — astui kuninkaan kamaripalvelija tapansa mukaan valtijaansa makuuhuoneeseen.
Hän hän ei kuullut mitään ääntä, veti hän sängyn uutimet syrjään ja näki silloin, ettei kuningas maannut sängyssä. Hän haki kuningasta muista huoneista, mutta ilman tulosta. Kamarirouvat riensivät Marie Antoinetten huoneisiin, mutta huomasivat vuoteen olevan epäjärjestyksessä ja kuningattaren poistuneeksi. He riensivät edelleen prinsessa Elisabethin ja Marie Thérèsen huoneisiin, mutta nekin olivat tyhjät.
Naisten hämmästyneet huudot kaikuivat kautta koko linnan. Ei ollut enää epäilemisen varaa; kuninkaallinen perhe oli paennut.
Asia ilmoitettiin kunnallisneuvostolle, ja kunnallisneuvoston käskystä ammuttiin kolme kanuunanlaukausta.
Tämän hälyytysmerkin johdosta riensi ihmisiä suurin joukoin
Tuilerioihin. Oltiin uteliaita tietämään mitä oli tapahtunut.
Kenraali Lafayette saapui vasta myöhemmin ja näki jo silloin linnan edustalla epäluuloisen kansanjoukon, joka näytti tahtovan syyttää häntä osallisuudesta kuninkaallisten pakoon.
Hämmästys oli ensi tuokiossa varsin suuri. Kysyttiin toisiltaan miten Ludvigin oli onnistunut paeta. Luonnollisesti tulivat mitä päättömimmät huhut liikkeelle.
"Hän on paennut kanavaa myöten, joka päättyy toisella puolen
Flora-paviljonkia", sanottiin; "Bouillé on vienyt hänet Metziin."
Ensi hämmästyksen puuskan hälvennyttyä heräsi toisissa viha, toisissa pelko. Muutamat sen sijaan ottivat asian leikin kannalta ja käänsivät mieliharminsa pilkaksi sen johdosta, että kuningas oli matkustanut pois.
Kuninkaallismieliset iloitsivat Ludvigin luullusta vapautumisesta, ja vapaamieliset selittivät, että pakoa, jos se onnistuisi, voitaisiin pitää tasavallan enteenä. Kansalliskokouksessa oltiin levottomia, vaikka koetettiin tätä levottomuutta peittää teeskennellyn välinpitämättömyyden vaippaan; toiset olivat ensi aluksi kovin peloissaan, mutta nauroivat sitten omalle hätäytymiselleen.