Maa tuli jälleen tulvilleen herjauskirjoituksia, jotka käsittelivät kuningattaren yksityiselämää ja ilkeällä tavalla selittelivät hänen viattomimpiakin tekojaan.
Kuningattaren ystävät koettivat kehotella häntä vetäytymään luostariin, ja uudelleen neuvottiin kuningasta ottamaan hänestä ero ja lähettämään hänet takaisin Itävaltaan.
Melkoinen poliisivoima asetettiin Tuileriain linnanpihalle, joka siitä tuli sotaleirin näköiseksi. Linnan sisässä oli vahteja kaikilla portailla, eikä ketään päästetty ulos eikä sisälle ilman Lafayetten tai pääkaupungin pormestarin lupaa.
Ludvig tahtoi vakautua siitä, oliko hän todellakin vankina.
Hän astui ulos eräästä ovesta, ja heti kohotti vahtisotamies kiväärinsä.
"Tunnetteko minua?" kysyi kuningas.
"Kyllä, Sire", vastasi sotamies.
Kuninkaan ei auttanut muu kuin palata takaisin.
Kerrottiin Lafayetten lähettäneen nuohoojia linnaan tutkimaan, oliko mahdollista päästä savupiippujen kautta karkaamaan.
Kaikissa huoneissa toimitettiin tarkka etsintä, eikä naiselliseen häveliäisyyteenkään pantu mitään huomiota.