Kuningattaren huoneesta tehtiin vahtihuone. Kaksi kaartilaista oleksi lakkaamatta hänen sänkykamarissaan; he olivat saaneet käskyn olla päästämättä häntä hetkeksikään näkyvistään enempää yöllä kuin päivälläkään — ei edes hänen jokapäiväisen elämänsä arkaluontoisimmissakaan kohtauksissa.
Ensi aikoina pakenemisen jälkeen oli Marie Antoinette pakotettu nousemaan, pukeutumaan ja käymään levolle kiusanhenkiensä nähden. Vasta pitkien keskustelujen jälkeen myönnyttiin siihen, etteivät nämä saaneet nukkua samassa huoneessa kuin hän, eikä Marie Antoinette saanut estetyksi sitä, että he pitkinä yöntietäminä istuivat hänen vuoteensa vieressä.
Lieneekö Lafayette viimeiseltä oivaltanut menettelynsä sopimattomuuden vai lienevätkö Marie Antoinetten yhä uudistetut valitukset auttaneet, mutta jonkun ajan kuluttua lievennettiin valvontaa jonkun verran. Vahdit saivat käskyn poistua huoneesta siksi aikaa kuin kuningatar pukeutui, mutta he antoivat oven olla auki, jotta saattoivat nähdä mitä huoneessa tapahtui.
Eräänä yönä sytytti kuningatar kynttilän ja rupesi lukemaan.
Vahdissa oleva sotamies huomasi tämän tietysti heti.
Hän astui makuuhuoneeseen, veti syrjään sängyn uutimen ja istuutui aivan tuttavallisesti kuningattaren sängyn laidalle.
"Näen ettette saa unta", sanoi hän. "Puhelkaamme siinä tapauksessa vähän; se on parempaa kuin lukeminen."
Kuningatar antoi hänen kohteliaasti ymmärtää, että hän mieluummin tahtoi olla yksin.
Useimmat maahan jääneistä kuninkaallismielisistä olivat syvästi alakuloisia ja tavattomasti tyytymättömiä kuninkaaseen. Uskolliset ystävät, jotka näihin asti eivät olleet tahtoneet seurata sitä esimerkkiä, jonka Artoisin kreivi oli antanut päätäpahkaa poistumalla Ranskasta, olivat loukkautuneita siitä, ettei Ludvig luottanut heihin. He eivät olleet hyljänneet häntä, vaan hän oli tahtonut hyljätä heidät. Kuninkaan pakenemisyritys katkaisi viimeisetkin siteet, jotka yhdistivät heidät siihen maahan, jossa niin suuret vaarat uhkasivat heitä. Ja maastamuutto, joka jo oli ollut liiankin suuressa vauhdissa aatelin ja papiston piirissä, alkoi nyt voittaa alaa porvarissäädyn keskessä.
Pariisissa ja suuremmissa maaseutukaupungeissa perustettiin konttoreja yleisen pakenemisen helpottamista ja jouduttamista varten. Kiihkoisuus oli niin suuri, että miehiä matkusti joukottain pois maasta, jättäen vaimonsa, lapsensa ja omaisuutensa oman onnensa nojaan.