Kun ajattelee missä tilassa Ludvig ja Marie Antoinette olivat Pariisissa, tuntuu melkein uskomattomalta, että he sittenkin saattoivat pitää yhteyttä ulkomailla olevien ystäviensä kanssa. Ankara silmälläpito, johon heidän oli alistuminen, ei nimittäin rajoittunut vain heihin itseensä, vaan ulotettiin niihinkin ihmisiin, jotka Tuilerioihin menivät tai sieltä tulivat.
Mutta vanki on melkein aina vartijaansa ovelampi. Ennenkuin Marie Antoinette erosi Fersenistä, oli hän ollut siksi ajatteleva, että oli sopinut Fersenin kanssa erään salakirjoitustavan käyttämisestä, niin ettei kukaan saisi selvää heidän kirjeittensä sisällyksestä, jos nämä sattuisivat joutumaan vieraisiin käsiin.
Paitsi sitä oli kuninkaallisilla muitakin apukeinoja; rivien väliin aivan viattomassa kirjeessä saattoivat he kirjoittaa tärkeämpiä tiedonantoja värittömällä musteella, joka tuli näkyväksi, kun kirjettä pidettiin tulta vasten.
Heti Tuilerioihin palattuaan oli kuningatar salaa ja suurimmassa kiireessä kirjoittanut seuraavat sanat Fersenille:
"Olkaa huoleti meidän suhteemme. Olemme elossa."
Muutamia päiviä sen jälkeen kirjoitti hän Fersenille:
"Kansalliskokouksen johtavat miehet näyttävät tahtovan osottaa lempeyttä. Puhukaa sukulaisteni kanssa toimenpiteistä ulkomailta käsin."
Seuraavana päivänä lähetti hän kreiville uuden kirjeen, lämpimämmän ja edellistä sydämellisemmän:
"Olen elossa… Kuinka olen ollut levoton teidän tähtenne ja kuinka minun on sääli teitä, että olette ollut kohtalostamme tietämätön! Soisipa taivas tämän kirjeen joutuvan teidän käsiinne. Älkää kirjoittako minulle, sillä te voitte sen kautta joutua vaaraan, älkääkä ennen kaikkea millään tekosyyllä palatko tänne takaisin. Tiedetään teidän auttaneen meitä pakenemaan. Kaikki olisi hukassa, jos te näyttäytyisitte täällä. Meitä vartioidaan yötä ja päivää… se on minusta yhdentekevää… Olkaa huoletta; meille ei mitään pahaa tapahdu. Kansalliskokous kohtelee meitä kyllä lempeästi. Hyvästi… En voi enää kirjoittaa teille…"
Kuningatar erehtyi luullessaan, että hän voisi estää Ferseniä kirjoittamasta. Ja hän erehtyi myöskin luullessaan, että Fersen, vaaroista ja vaikeuksista huolimatta, ei keksisi jotakin keinoa päästä jälleen näkemään häntä.