"Minä olen monarkillismielinen, mutta minä en hyväksy Ludvig
XVI:detta."
Samat miehet, jotka alussa suosivat vapauden periaatteita, soimasivat häntä nyt katkerasti vanhan hallituksen hävittämisestä. Iäkkäämmät naiset, jotka olivat Jean Jacques Rousseaun kiihkoisia ihailijoita, eivät ottaneet alistuakseen pienimpäinkään seuratapamuutosten alaisiksi, ja suuri osa kuningattaren hovikunnasta ja naispuolisista palvelijoista erosi tämän johdosta toimistaan.
Prinssit toisella puolen Reinin tekivät innokkaasti työtä liiton muodostamiseksi vallankumousta vastaan. He tekivät vihatun ja Marie Antoinettea kohtaan vihamielisen Calonnen pääministerikseen. He kolkuttivat kaikkia ovia, kääntyivät kaikkien pääkaupunkien puoleen saadakseen aseellista apua. He julki julistivat, että ennen 1791 vuoden loppua tapahtuisi suuri sotaretki, joka saattaisi Ranskan asiat entiselleen.
Sitä ennen jakoivat he toinen toiselleen valtiollisia arvoja, ja suurella häikäilemättömyydellä levittivät sitä valhetta, että heillä oli sotamiehiä tuhatmäärin takanaan.
Ruotsin lähettiläs lausui tämän johdosta varsin sattuvasti: "Emigrantit puhuvat lakkaamatta vastavallankumouksesta. Jos jotakin vastavallankumousta todellakin voitaisiin ajatella mahdolliseksi, olisi ensi ehtona sen toteutumiselle, ettei siitä puhuttaisi mitään."
Kuninkaan veljet ja kuninkaan puoliso halusivat itsekukin tahollaan johtaa liikkeen sille tielle, jonka he katsoivat oikeaksi. Prinssit tahtoivat, kuten jo on viitattu, miekoin musertaa uuden hallitusmuodon. Kuningatarta pelotti sellainen menetystapa; hän vallan oikein ajatteli, että se ärsyttäisi vallankumousmiehiä, vaan ei suinkaan pelottaisi heitä. Hän toivoi, että Europan ruhtinaat kokoontuisivat kongressiin, joka olisi omiaan synnyttämään levottomuutta kapinoitsijoissa.
Historia on, ja syystä kyllä, ankarasti moittinut Marie Antoinettea niinä aikoina osottamastaan viekkaudesta. Hänen todellisten tunteittensa ja sen osan välillä, jota hän näytteli, ei ollut minkäänlaista yhtäpitäväisyyttä. Hän oli kehottanut kuningasta vahvistamaan uuden hallitusmuodon, yksinomaan nukuttaakseen Ranskan turvallisuuden uneen, ja kun hän liittyi hallitusmuodon ystäviin, tapahtui se vain siinä tarkoituksessa, että hän toivoi hyödyttävänsä itseään saattamalla viholliset keskenään eripuraisiksi.
"Kuninkaan vahvistettua hallitusmuodon, olemme joutuneet uuteen vaiheeseen", kirjoitti hän kreivi Fersenille. "Olisi ollut rehellisempää kieltää vahvistus, mutta se oli mahdotonta sellaisissa oloissa kuin me elämme. Olisin toivonut, että kuninkaan selitys olisi ollut yksinkertaisempi, lyhyempi. Mutta semmoista siitä seuraa, kun on heittiöiden ympäröimänä. — — Prinssien ja emigranttien hullutukset ovat sitäpaitsi ehkäisseet meidän askeliamme."
Fersen sai hänen kirjeensä lokakuun 8. päivänä. Kaksi päivää sen jälkeen vastasi hän kuningattarelle m.m. seuraavaa:
"Minä surkuttelen, että teidän on ollut pakko hyväksyä hallitusmuoto, mutta minä käsitän teidän tilanne; se on kauhea, eikä muunlainen menettely ollut mahdollinen."