Tuileriain ja Koblenzin välinen suhde. — Marie Antoinette käy kaksinaista peliä.
Tieto siitä, että Ludvig oli vahvistanut uuden hallitusmuodon, herätti ulkomailla varsin sekalaisia tunteita.
Heti sen jälkeen kuin uusi hallitusmuoto oli voimaan saatettu, oli kuningas lähettänyt veljilleen liikuttavan ja järkevän kirjeen, jossa oli kehottanut heitä palaamaan Ranskaan ja mitä hartaimmin pyytänyt, etteivät he lisäisi niitä vaikeuksia, jotka ympäröivät häntä. Peljäten ettei tämä kirje mahdollisesti ollut tullut perille, oli hän paria päivää myöhemmin kirjoittanut uuden tuttavallisen kirjeen, jossa oli uudistanut pyyntönsä.
Mutta hänen veljillään ei ollut enempää halua kuin muillakaan pakolaisilla noudattaa tätä kehotusta.
Prinssit asettuivat juhlallisesti uutta hallitusmuotoa vastaan. He selittivät, ettei kuningas ollut mitenkään saattanut vapaasta tahdosta vahvistaa sitä ja väittivät hallitusmuodon vahvistuksen olevan ilmeisessä ristiriidassa sen valan kanssa, jonka hän oli vannonut valtaistuimelle noustessansa. Ja lopuksi sanoivat he, etteivät mitkään käskyt kuninkaan puolelta voisi pakottaa heitä väistymään siltä tieltä, jota heidän omatuntonsa velvoitti heitä kulkemaan. Ollen äärettömän tyytymättömiä kuninkaaseen ja kuningattareen, iloitsivat he saadessaan tekosyyn, joka ulkonaisesti saattoi osottaa heidän vihamielisen käytöksensä oikeutetuksi.
Koblenzissa levitettiin valheellisia syytöksiä Ludvigia ja Marie Antoinettea vastaan. Ludvigia nimitettiin yleisesti "mies paraksi", "kykenemättömäksi ihmiseksi" ja "tahdottomaksi mieheksi". Kuningattarella oli nimenä "demokraatti", ja kerrottiin hänen olevan vallankumouksen johtajien vaikutusvallan alaisena. Prinssien sanomalehdet olivat niin täynnä loukkaavia lauseita häntä ja hänen veljeään vastaan, että ne täytyi ottaa takavarikkoon.
Prinsessa Elisabethin ystävätär, madame de Bombelles, kirjoitti (marraskuun 3. p:nä 1791) prinsessan toiselle ystävättärelle, madame de Raigecourtille:
"Kuinka saattaisi kuningatar enää koskaan luottaa C.D:hen (Artoisin kreiviin), tietäessään millaisia loukkaavia sanoja kreivin lähiseura puhuu hänestä ja kuninkaasta. Minä en, Jumalan kiitos, voi syyttää itseäni siitä, että olisin kertonut kuningattarelle kaikkea, mitä olen kuullut. Mutta minä tiedän kylliksi ymmärtääkseni, että jos kuningattarella on asioista yhtä tarkat tiedot kuin minulla, ei hän koskaan jätä kohtaloaan riippuvaksi ihmisistä, joiden on häntä kiittäminen niin paljosta, mutta jotka silti ovat hänen verisimpiä vihollisiaan. Artoisin kreivi ei ole laisinkaan osallinen tähän. Hän on rehellinen ja suora, ja minä olen vakuutettu hänen aikeittensa vilpittömyydestä. Mutta heikko hän on kuten useammat miehet hänen suvussaan, ja sentähden antautuu hän lähimpäin seuralaistensa sokeasti ohjattavaksi."
Maastapaenneiden aatelismiesten mielestä ei kansalliskokous ollut muuta kuin joukko kapinoitsevia alamaisia, jotka pitivät laillista kuningastaan vangittuna. Koblenzissa puhuttiin julkisesti, että olisi perustettava hallitsijanvirka ja Provencen kreivi valittava hallituksen päämieheksi. Uutta asetusta pidettiin vain arvottomana paperina, ilkeittein juonien ja typeryyksien kudelmana.
Ne, jotka arvelivat Ludvigin rehellisesti ja hyvässä luottamuksessa vahvistaneen asetuksen, pitivät häntä naurettavana hallitsijana, varjokuninkaana, joka työskenteli omaksi erottamisekseen. Eräissä päivällisissä lausui joku upseeri, samalla kun murskasi lasinsa: