Marie Antoinette ja useat muut pelkäsivät, että kuningas sinä päivänä murhattaisiin. Edusmiehiä maaseudulta oli saapunut Pariisiin, mielet täynnä uhmaa ja vihaa kuningashuonetta kohtaan.
Puolisonsa hartaista kehotuksista oli Ludvig valmistuttanut rintahaarniskan, joka oli tehty moninkertaisesta kankaasta ja oli niin paksu, että se saattoi turvata ensimäiseltä tikarinpistolta. Madame Campan kertoo, että kuningatar pani kuninkaan koettamaan tätä haarniskaa Marie Antoinetten makuuhuoneessa.
Kuningatar oli makuulla. Kuningas vei kamarirouvan syrjään ja sanoi hänelle:
"Minä suostun kantamaan tätä haarniskaa, koska kuningatar niin tahtoo. Mutta minä en kaadu salamurhaajan käden kautta. Vihamiehilläni on nyt toiset aikeet, ja minut otetaan hengiltä toisella tavalla."
Kuninkaan lähdettyä huoneesta, pyysi Marie Antoinette kamarirouvaansa kertomaan, mitä kuningas oli hänelle sanonut.
"Niin minä luulinkin", huudahti hän, kun madame Campan oli lopettanut kertomuksensa. "Kuningas on aikaa sitten lausunut sen mielipiteen, että se, mitä nyt tapahtuu Ranskassa, on vastine sille vallankumoukselle, joka tapahtui Englannissa Kaarle I:sen aikoina. Minä alan peljätä, että häntä vastaan nostetaan oikeudenkäynti. Mitä minuun tulee, niin olenhan minä ulkomaalainen, ja minut ilman muuta surmataan. — Mutta mitä tulee lapsiraukoistani?"
Tämän sanottuaan ratkesi hän itkuun.
Madame Campan riensi kaatamaan hänelle muutamia rauhoittavia tippoja, mutta hän ei tahtonut niitä ottaa.
"Onnellisilla naisilla on hermokohtauksia", virkkoi hän. "Minua eivät ne enää vaivaa. Sieluni pitää ruumistani yllä."
Kuningattarella oli kauan sitten valmistettu samanmoinen korsetti kuin hänen puolisonsa haarniska oli, ja hovinaiset pyysivät häntä käyttämään sitä.