"Kuinka saan viedyksi perheeni turvalliseen paikkaan?" lausui Ludvig ehtimiseen.
Vielä viho viime hetkessä tehtiin ehdotuksia kuninkaan ja hänen perheensä pelastamiseksi. Bertrand de Moleville, Liancourtin herttua ja madame de Staël laativat suunnitelmia heidän pakoaan varten. Lääkärit esittivät kuninkaalliselle perheelle oleskelua Compiègnessa, mutta voidakseen matkustaa sinne oli kuninkaallisten saatava lakiasäätävältä kokoukselta lupa, ja Ludvig pelkäsi Varennes-kohtausten uudistuvan. Hän syyti rahoja Dantonille ja muille yllyttelijöille, toivoen saavansa heistä tukea.
Oltiin valmistuneita siihen, että myrsky puhkeaisi 10. p:nä elokuuta. Elokuun 9. päivä oli ollut verrattain rauhallinen; vasta illansuussa asema muuttui. Esikaupunkien asukkaat kerääntyivät ryhmiin talojensa ulkopuolelle. Hovinaiset, jotka olivat matkalla linnaan, saivat kansan puolelta osakseen loukkaavaa kohtelua ja pakotettiin kääntymään takaisin. Oli ihana ilta. Taivas oli selkeä ja tähtien peittämä. Lämpimän takia olivat Tuileriain kaikki ikkunat avatut; etäältä näytti linna valaistulta juuri kuin juhlaa varten.
Tuntui kuin kaikki olisi ollut rauhallista ja tyyntä sen muurien sisällä, mutta siitä huolimatta vallitsi siellä kuumeenomainen levottomuus. Hämmentyneitä ajatuksia liikkui kuningasparin, hoviväen ja palveluskunnan aivoissa.
Puolenyön seudussa alkoivat kellot soida koko kaupungissa. Rumpujen pärinä sekaantui hätäkellojen moikunaan. Vallankumouksen ystävät antoivat hälytysmerkkejään. Kuningasvallan ystävät alkoivat niinikään kokoontua.
Kansaa alkoi virrata kaduille. Linnan ulkoparvekkeelta saattoivat kuningatar ja prinsessa Elisabeth nähdä, miten temmellys kaduilla milloin yltyi, milloin laimeni. Ludvig oli ensin oleskellut makuuhuoneessaan, mutta siirtyi sieltä työhuoneeseensa, niinkutsuttuun "neuvossaliin". Hurskasmielinen hallitsija oli kutsuttanut rippi-isänsä luokseen, ja sulkeutuneena tämän kanssa huoneeseensa, rukoili hän hartaasti, että taivas lahjoittaisi hänelle sitä rohkeutta ja mielenmalttia, jota hän nyt niin hyvin tarvitsi.
Vielä saattoi olla epätietoista miten taistelu kuninkaan ja kansan välillä päättyisi. Yhdeksänsataa sveitsiläistä oli paikoillaan linnassa sekä osa kansalliskaartilaisia, jotka olivat pysyneet kuningasvallalle uskollisina. Satakunta ratsastavaa poliisimiestä oli kokoontuneina ulkopuolella.
Sveitsiläiset, jotka olivat varustautuneet kuolemaan viimeiseen mieheen, seisoivat järjestettyinä taisteluasentoon linnan kirkossa ja kunniaportin luona. Rykmentin kapteeni, parooni de Salis, komensi portailla olevaa vahtisotamiehistöä. Muuan kapteeni Durlerin johtama reservijoukko oli asemillaan Marsanpaviljongin edustalla eli n.k. "Sveitsiläispihalla".
Ja viime hetkessä saapui vihdoin useita aatelismiehiä, jotka olivat tulleet taistelemaan ja kuolemaan kuninkaan puolesta. Tuosta aikoinaan niin loistavasta joukosta, jonka ainoana virallisena tehtävänä oli ollut palvella ja suojella kuningasta, oli enää jälellä parisen sataa miestä, niistäkin useat vanhoja ja raihnaita.
He olivat toivoneet löytävänsä aseita linnasta, mutta tämä varokeino oli lyöty laimin kuten niin monta muuta. Aniharvalla aatelismiehellä oli muita aseita kuin miekkansa ja pari pistoolia vyössä. Puettuina silkkipukuihin, salonkimiekka kädessä näyttivät he ennemmin tanssiaisiin kuin tappeluun varustautuneilta.