"Eläköön kuningas!"
Mutta mitä kauemmas hän eteni linnasta, sitä kylmemmäksi tuli vastaanotto.
Pohjoisen penkereen puolella huudettiin:
"Eläköön kansa! Alas Veto! Alas paksu sika! Alas tyranni!"
Riippumalla riiputtiin hänessä kiinni ja toistettiin näitä solvaavia nimityksiä.
Feuillanttien penkereen luona oli vastaanotto vieläkin vihamielisempi. Muutamien uskottujen palvelijoiden täytyi asettua kaksinkertaisiin riveihin suojellakseen hänen persoonaansa.
Vain joitakuita vuosia sitä ennen oli Ludvigia pidetty mahtavimpana, jaloimpana hallitsijana. Mutta tänä hetkenä oli hän kaikkien mielestä kurjin ja mitättömin mies, mikä koskaan oli kruunua kantanut. Nekin hänen alamaisistaan, jotka eivät vihanneet tai halveksineet häntä, eivät voineet muuta kuin sääliä häntä.
Hän sopersi muutamia sanoja, mutta jälleen huudettiin:
"Eläköön kansa!"
"Niin", sanoi kuningas, "kansa ja minä olemme yhtä."