Miekatta ja hatutta oli aatelismies d'Hervilly tunkeutunut kuulasateen läpi sveitsiläisten luo linnaan.
He tahtoivat näyttää hänelle, mihin toimenpiteihin he olivat ryhtyneet
Tuileriain pelastamiseksi.
"Kysymys ei ole siitä", hän sanoi, "kysymys on miten päästä kansalliskokouksen luo."
"Niin, urhoolliset sveitsiläiset", huusi toinen aatelismies, "lähtekää kuninkaan luo. Esi-isänne ovat tehneet sen useammankin kerran ennen."
Sveitsiläiset tottelivat, jättäen suru sydämissä taistelupaikan.
Koottiin ne rummuttajat, jotka eivät vielä olleet kaatuneet. Välittämättä luodeista, joita sateli kaikilta tahoilta, järjestyivät sotamiehet rintamaan kuni paraatipäivänä.
Aavistamaton vaara kohtasi heitä tiellä Tuileriain ja lakiasäätävän kokouksen välillä. Useat kansalliskaartin pataljoonat olivat pysyneet taistelun aikana toimettomina, mutta tuskin oli sveitsiläiset sotamiehet nähty suuren lehtokujan luona, kun ranskalaiset sotamiehet lymyilivät puitten taakse ja ampuivat sveitsiläisiä tästä piilopaikastaan. Suuret joukot sveitsiläisiä ammuttiin täten kuoliaiksi.
Miekka kädessä törmäsi parooni de Salis kansalliskokoukseen.
"Sveitsiläiset!" huudettiin joka taholta. Moni edusmiehistä koki pelastautua hyppäämällä ikkunasta ulos. Yksi heistä kääntyi johtajan puoleen ja käski hänen pakottaa joukkonsa luopumaan aseistaan.
Johtaja kieltäytyi tätä tekemästä.