Kapteeni Durler vietiin kuninkaan luo.
"Sire", huudahti tämä tukahtuneella äänellä, "meidät tahdotaan pakottaa jättämään aseemme."
"Antakaa ne pois", lausui kuningas, "minä en tahdo niin uljaitten miesten kuolemaa."
Ja hän kirjoitti paperilippuun seuraavat sanat:
"Kuningas käskee sveitsiläisiä luopumaan aseistaan ja palaamaan kasarmeihin."
Lippu lähetettiin siinä tuokiossa.
Kuninkaallisen perheen lähtö linnasta oli ollut pettymystäkin pahempi. Pelkkä kunnioitus jo oli estänyt sveitsiläisiä ilmaisemasta mielipahaansa ja suruaan. Aseista luopumiskäsky, jonka he nyt saivat vastaanottaa, vaikutti kuin salamanisku noihin urhoollisiin sotamiehiin.
Muutamat itkivät kiukusta, toiset huusivat, että he vielä kykenevät puolustautumaan paineteillaan. Mutta tänäkin kauheana hetkenä sai kurinpito miehet talttumaan. He kantoivat viimeisenkin uhrin, jota heidän valtiaansa vaati: he antoivat pois aseensa.
Kun heidän piti palata takaisin lakiasäätävän kokouksen luota, niin kansa ampui heistä useimmat. Satakunta sotamiestä otettiin kiinni ja murhattiin sittemmin. Ne, jotka haavojensa takia tai saamatta käskyä lähteä linnasta olivat jääneet Tuilerioihin, hakattiin armotta maahan.
Muutamia syyllisiä säästääkseen oli Ludvig uhrannut joukottain parhaimpia ja uskollisimpia palvelijoitaan. Hän sai katkerasti katua tätä heikkouttaan.