Hän kuiskasi kuningattaren korvaan vielä tuskan raastamat ja hellät jäähyväiset, puolusti vihamiehiään, jutteli asian käsittelystä oikeudessa ja koki terästää heidän mieltään rohkeuteen.
Hän taisteli silminnähtävästi pysyäkseen tyynenä. Marie Thérèse pyörtyi hyvästiä heittäessään.
Marie Antoinette tahtoi oleskella yön miehensä luona, mutta onneton ruhtinas epäsi tämän ehdotuksen; hän tarvitsi rauhaa valmistuakseen kuolemaan. Kuningatar pyysi sitten saada ainakin kohdata häntä seuraavana aamuna.
Ludvig myöntyi siihen, mutta kun hänen omaisensa olivat poistuneet, pyysi hän vartijaansa, ettei tämä enää toisi heitä hänen luoksensa; jäähyväisten jättäminen perheelle tuotti hänelle liian suurta tuskaa.
Kuninkaallisten kulkiessa eteishuoneen läpi, vilkaisi kuningatar siinä seisoviin miehiin.
"Te olette konnia kaikkityyni!" huusi hän kiivaasti heille.
Heidän tultuaan jälleen huoneisiinsa kuultiin suljettujen ovien läpi vielä kauan aikaa heidän vaikeroimistaan.
"Poikani", lausui Marie Antoinette Kaarle Ludvigille, "lupaa minulle, ettet koskaan aio kostaa isäsi kuolemaa."
Kuningatar oli niin masentunut päivän mielenliikutuksista, että töin tuskin jaksoi omin voimin riisuutua. Uupuneena heittäytyi hän sänkyynsä. "Me kuulimme", kertoo hänen tyttärensä, "miten hän koko yön värisi vilusta ja surusta."
Varhain seuraavana aamuna astui eräs vartija naisten luo huoneeseen.