Kuningatar luuli hänen tulleen noutamaan heitä sovittuun, viimeiseen yhtymykseen.
Mutta toivo petti; hän oli tullut noutamaan rukouskirjaa kuninkaalle.
Marie Antoinette toivoi yhä vieläkin; sydäntä katkovalla ahdistuksella kuunteli hän jokaista portailta kuuluvaa ääntä.
Mutta se oli turha odotus.
Ludvig oli käynyt levolle ja nukkunut muutamia tunteja. Hän nousi kello viisi ja puki ylleen. Sitten kuunteli hän messua ja vastaanotti pyhän sakramentin apotti Edgeworthin kädestä.
Vihdoin kutsui hän luoksensa Cleryn.
"Anna tämä sormus kuningattarelle", sanoi hän murtuneella äänellä; "se on hänen vihkimäsormuksensa. Sano hänelle, että minä säälien luovun siitä… Sano kuningattarelle, sano sisarelleni ja rakkaille lapsilleni, että minä tosin lupasin sanoa heille jäähyväiset tänään, mutta että tahdoin säästää heidät tästä kauheasta eronhetkestä. Jumala yksin tietää, kuinka vaikealta minusta tuntuu mennä kuolemaan saamatta viimeisen kerran syleillä heitä."
Hän kuivasi silmänsä ja lisäsi äänensoinnulla, joka vihloi Cleryn sydäntä:
"Pyydän sinua lausumaan jäähyväistervehdyksen heille."
* * * * *