"Ja sinä itse, hyvä sisareni", jatkoi hän, "milloin ja missä kohtaan sinut jälleen? — Ei, se on mahdotonta! Se on mahdotonta!"
Toulan saapui seuraavana päivänä, onnellisena ajatellen, että voisi pelastaa kuningattaren.
Kuningatar astui häntä vastaan.
"Epäilemättä suututte minuun", lausui Marie Antoinette, "mutta minä olen tarkemmin miettinyt asiata. Tosin olemme täällä vaaroille alttiina, mutta parempi on kuolla, kuin jälestä päin katua tekojaan."
"Olisin kovin pahoillani", jatkoi hän, "ellen saisi jollakin tavoin osottaa teille tunnustustani ja kiitollisuuttani."
"Ja minä, Madame", vastasi Toulan, "kuolisin onnettomana, ellen saisi osotetuksi teille uskollisuuttani."
Tämän uskollisen miehen välityksellä sai Jarjayes vastaanottaa kuningattarelta seuraavat rivit:
"Olemme nähneet suloista unta — siinä kaikki. Mutta olemme voittaneet paljo, sillä olemme tässä tilaisuudessa havainneet uuden todistuksen uskollisuudestanne meitä kohtaan. Luottamukseni teihin on rajaton. Te tapaatte minussa aina luonteenlujuutta ja rohkeutta. Mutta poikani edut ovat ainoat perusteet, jotka ohjaavat tekojani, ja niin onnellinen kuin olisinkin ollut päästessäni täältä, en ilmoisna ikänä olisi suostunut eroamaan hänestä. Kaikessa, mitä sanoitte minulle eilen, huomaan teidän harrasta ystävyyttänne minua kohtaan. Uskokaa minun oivaltavan esittämänne perussyyt päteviksi, mutta minä en olisi saattanut iloita mitenkään ilman lapsiani, ja tämä ajatus vaikuttaa, etten tunne mitään kaipausta."
Hän tunnusti kiitollisuudella sen oman voiton pyytämättömyyden, joka oli Toulanissa ilmennyt, ja oppi vilpittömästi pitämään tuosta jyrkästä tasavaltalaisesta, joka oli tehnyt niin paljo hänen hyväkseen. Puhutellessaan häntä Marie Antoinette nimitti häntä aina "Fideleksi". Ja Jarjayesille kirjoitti hän:
"Minua ilahuttaisi suuresti, jos voisitte tehdä jotakin Toulanin hyväksi. Hän on niin hyvä meitä kohtaan, ettemme tahdo olla osottamatta kiitollisuuttamme hänelle."