Lukuunottamatta kuningattaren niin kutsuttua "testamenttia" on ylempänä oleva kirje viimeinen hänen kädestään lähtenyt, joka on jälkimaailmalle säilynyt.
11.
Dumouriez tahtoo palauttaa yksinvallan. — Tarkastuksia Templessä. —
Kaarle Ludvigin sairaus. — Madame Tison tulee mielipuoleksi. —
Parooni Batz, Cortey ja Michonis.
Olemme edellisessä luvussa nähneet, että kreivi Fersen edelleen koetti hankkia apua sille naiselle, jota hän niin uskollisesti rakasti.
Niin harras kuin hänen halunsa olikin, tiedämme kuitenkin hänen seisoneen jokseenkin voimatonna. Yksinvallan uskolliset puoltajat olivat hajonneina useammiksi puolueiksi. Hovit epäilivät toisiansa: Itävalta epäili Preussia; Venäjä oli tyytymätön Itävaltaan. Myöskin tiedämme, ettei mahtava Katariina II suinkaan ollut myötätuntoinen Marie Antoinettea kohtaan. Vihdoin oli Fersen puolestaan täynnä ennakkoluuloja kreivi Mercyä ja hänen ystäväänsä la Marckia kohtaan.
Ranskan kuningaskunnan vanha palvelija, kenraali Dumouriez, johti alussa vuotta 1793 voitollista sotajoukkoa. Hän ilmoitti olevansa kyllästynyt vallankumouspuolueen laimeaan esiintymiseen sotilaskysymyksissä. Hän oli katkeroittunut kuninkaan mestauksen ja Pariisissa harjoitettujen kauhutöiden johdosta. Muuan kenraalin uskotuista kertoi parooni Breteuilille, ettei ajatus perustuslaillisen yksinvallan uudelleen perustamisesta Ranskaan Ludvig XVII:nnen johdolla ollut kenraalille vallan outo.
Tämän johdosta Breteuil jälleen kääntyi Englannin hallituksen puoleen, joka kumminkin toistamiseen verukkelehti ja vitkasteli, ja näytti olevan haluton tekemään mitään Ranskan kuningaskunnan hyväksi.
Siitä huolimatta päätti Dumouriez jatkaa tuumansa toteuttamista.
Maaliskuun 25. p:nä oli hänellä päämajassaan yhtymys eversti Marckin kanssa, joka itävaltalaisen armeijan päällikön Saksen-Koburgin prinssin lähettämänä oli saapunut hänen luokseen.
Esitettyään tasavaltalaista puoluetta kohtaan tuntemansa vastenmielisyyden syyt, kenraali lausui: