"On mahdotonta kauemmin pysyä toimettoman katselijan kannalla moisten julmuuksien suhteen. Tahdon kukistaa rikoksellisen hallituksen, palauttaa perustuslaillisen yksinvallan, huudattaa kruununprinssin Ranskan kuninkaaksi ja pelastaa kuningattaren hengen!"
Muutamia päiviä sen jälkeen oli yksimielisyys saksalaisen ruhtinaan ja ranskalaisen kenraalin välillä saavutettu.
Saksen-Koburgin prinssi suostui aselepoon, ja tuli Dumouriezin sillä välin viedä sotajoukkonsa Pariisiin ja palauttaa yksinvalta.
"Vicomte de Caraman on toimittanut pikalähetin parooni Breteuilin luo antamaan tiedon sopimuksesta, jonka kenraali Dumouriez ja prinssi Koburg ovat tehneet", kirjoitti kreivi Fersen ilosta säteilevänä päiväkirjaansa.
Marsalkka de Broglie ilmoitti kohta sen jälkeen hänelle saaneensa tiedon, että kenraali oli matkalla Pariisiin viidenkymmenen tuhannen miehen kanssa, jotka kantoivat valkoisia kokardeja, sekä että prinssi Koburg oli joukkoineen rajalla, valmiina antamaan apua, jos sitä nähtäisiin tarvittavan.
Marie Antoinetten uskollinen ritari näki hengessään koko kuninkaallisen perheen pelastettuna.
Hän kirjoitti pitkän kirjeen kuningattarelle, lausuen siinä julki vakaan luottamuksensa Dumouriezin esiintymiseen, ja antoi kuningattarelle useita neuvoja hänen tulevaisuudessa käytävään politiikkaansa nähden.
"Asema, johon te joudutte, tulee epäilemättä olemaan erittäin vaikea", kirjoitti ruotsalainen kreivi 8. p:nä huhtikuuta (1793). "Tulette jäämään suureen kiitollisuuden velkaan huonolle ihmiselle, joka oikeastaan on myöntynyt vain olojen pakosta ja joka ei halunnut puuttua asiaan ennenkuin näki, ettei hän enää kykenisi puoliaan pitämään. Siinä on koko hänen ansionsa teidän suhteenne. Mutta tämä mies voi tuottaa hyötyä, ja sentähden täytyy käyttää häntä hyväkseen. Teidän on oleminen uskovinanne mitä hän sanoo hyvistä aikeistaan. Vieläpä teidän on oleminen avosydäminenkin toivomuksiinne nähden."
Fersen neuvoi Marie Antoinettea kääntymään Itävallan keisarin sekä Preussin ja Englannin kuninkaitten puoleen. "Teidän on myös", lisää hän, "kirjoittaminen Venäjän keisarinnalle, mutta sen tulee olla suora ja arvokas kirje, sillä minä en ole tyytyväinen hänen esiintymiseensä. Hän ei ole koskaan vastannut kirjeisiinne. — Siksi kunnes teidät tunnustetaan hallitsijattareksi ja te olette muodostanut ministerineuvostonne, on teidän toimiminen niin vähän kuin suinkin ja maksaminen vain kohteliaisuuksilla."
Alettiin jo valmistella juonia. Jos yksinvalta saataisiin jälleen perustetuksi, kuka silloin ottaisi huoltaakseen hallituksesta? Tämä kysymys sukeusi ilmoille emigranttien leirissä, ja sitä pohdittiin useissa hoveissa.