Kello oli neljän tienoissa aamulla, kun vaunut lähenivät
Conciergerietä.
Vaunut pysähtyivät, kuningatar laskeutui alas ja astui vankilaan kuin olisi hän tuntenut tien.
"Näytti kuin ajomies ei olisi tiennyt, kenet hän oli kyydinnyt, mutta aavistus sanoi hänelle sen, kun hänen oli täytynyt niin kauan odottaa", kirjoitti Fersen viikko sen jälkeen päiväkirjaansa. "Vaunujen, joissa onnetonta kuningatarta kuljetettiin Templestä Conciergerieen, sanottiin olleen veren vallassa kuningattaren astuttua niistä pois. Miehet kävivät ensin alas, kuningatar laskeutui viimeisenä, nojautuen ajurin olkapäähän."
Marie Antoinette vietiin kapean käytävän läpi, jota valaisi yksi ainoa käryävä lamppu ja jossa väkevä viinin ja tupakan löyhkä tulvahti häntä vastaan. Käytävässä kaksi koiraa vastaanotti hänet haukkuen. Hän voi niin pahoin, että peljättiin hänen pyörtyvän.
Hänen koppinsa ovi oli kolmantena oikealla vankilan alakerrassa. Kaksi pientä ristikoilla varustettua ikkunaa antoi pihalle päin, jossa naisvangit päivisin kävelivät edestakaisin ja kurkistivat hänen koppiinsa. Huone oli pieni ja kostea, ilman tulisijaa.
Huoneessa oli kolme sänkyä. Yksi oli aiottu kuningattarelle, toinen eräälle naiselle, joka oli määrätty häntä palvelemaan. Kolmas sänky oli niiden kahden santarmin käytettävänä, joiden aina piti olla hänen läheisyydessään ja jotka eivät saaneet päästää häntä näkyvistään silloinkaan, kun hän toimitti luonnolliset tarpeensa.
Portinvartija oli kiireessä ryhtynyt muutamiin valmistuksiin kuningattaren tulon suhteen. Marie Antoinetten sänky oli puusta kuten muidenkin vankien, mutta yksissä neuvoin vaimonsa kanssa oli portinvartija, kysymättä kunnallisneuvostolta lupaa, hankkinut siihen uuden jouhimatrassin ja levittänyt paksun, joskin kuluneen villapeitteen sen päälle. Paitsi sitä oli hän tuottanut Marie Antoinetten huoneeseen nojatuolin, pesutelineen ja töyrytuolin. Verhoja ei ollut ikkunoissa, mutta yhdessä huoneen nurkassa seisoi vanha siirrettävä suojuke.
Marie Antoinette allekirjoitti siirtoaan koskevan asiakirjan ja silmäili välinpitämättömästi ja hämmästyksettä tätä uutta lepokohtaa kärsimystensä tiellä.
Virkamiehet, molemmat santarmit ja Corciergerien portinvartija vetäytyivät pois, ja vanki jäi kotvaksi aikaa yksin portinvartijan vaimon, madame Richardin ja tämän palvelustytön Rosalie Lamorlièren seuraan.
Hän tähysteli heitä, ikäänkuin tutkien, miten paljon hän saattoi odottaa heidän armeliaisuudeltaan. Kuumuus oli hänestä rasittava, ja hän pyyhki tavantakaa hikeä otsaltaan.