Kun saatiin tietää, että hänen kuolemansa oli melkein varma, oli kuin tuulispää olisi pyyhkäissyt pois hovimiehet Versaillesista. Sen sijaan riensi kansa linnaan, toivoen saavansa kuulla, että tila oli käynyt huonommaksi.
Ludvigia vaivasi kuoleman kauhu ja mitä hirmuisimmat tuskat. Väliin kätki hän kasvonsa päästäkseen näkemästä jotakin, väliin työnsi hän luotaan ristin, jota hänelle ojennettiin, huutaen ettei hän ollut ansiollinen kajoomaan Kristuksen ristiin. Väliin katsoa tuijotti hän tuskaisesti taivasta kohden, otti käteensä ristin, puristi sitä sydäntään vasten ja suuteli sitä katuvaisena ja polttavia kyyneliä vuodattaen.
Vasta kun lääkärit olivat kaikkiin mahdollisiin varokeinoihin ryhtyneet suojellakseen itseään tarttumalta, astuivat he vastahakoisesti hänen makuuhuoneeseensa. Useat saivat taudin pelkästään siitä, että kulkivat ulkopuolella olevan eteiskäytävän läpi. Erääseen hovimieheen, joka oli raottanut ovea ja parin minuutin ajan katsellut kuningasta, tarttui tauti ja hän kuoli.
Töin tuskin saatiin palvelijat menemään sisään. Muuan hovivirkamies näki käskyläispojan, joka vuodatti kyyneliä.
"Sinä kai itket herraasi?" kysyi hän.
"Kuningastako? En suinkaan", vastasi poika. "Itken toveri raukkaani, jolla ei ollut rokkoa. Nyt hän saapi sen ja kuolee ihan varmaan."
Kuninkaan kehotuksesta pysyivät kruununprinssi ja kruununprinsessa poikessa; hänen tyttärensä ja muutamat harvat palvelijat olivat ainoat, jotka ympäröivät hänen kuolinvuodettaan. Vaikka hoviväki ja ystävät hylkäsivät hänet, eivät prinsessat Adelaide ja Louise hetkeksikään väistyneet hänen vuoteensa luota. He rohkaisivat hänen mieltään rukouksillaan, he vahvistivat häntä alttiilla rakkaudellaan, he tarjosivat hänelle apunsa mitä vastenmielisimmissä olokohdissa, ollen itse varmalle tartunnalle alttiina.
Turhaan pyysivät lääkärit heitä poistumaan vaarallisen kuolinvuoteen luota, turhaan yhtyi kuningas heidän pyyntöihinsä; prinsessat pysyivät paikoillaan.
Palava kynttilä asetettiin yhteen linnan ikkunoista merkiksi siitä, että kuningas eli.
Toukokuun kymmenentenä päivänä kello neljän, viiden vaiheilla iltapäivällä veti hän vihdoinkin viimeisen henkäyksensä. Kynttilä sammutettiin, ja ulkona odottavat tiesivät silloin, että Ludvig XV oli kuollut.