Vankilan pihalla käyskenteli kaikkein kurjimpia naisia ja heidän rinnallaan taas naisia Ranskan jaloimmista suvuista, ja kaikki odottivat vain milloin heidät vietäisiin mestauslavalle.
Eräänä päivänä kerääntyi joukko ensinmainittuja kuningattaren ikkunan kohdalle ja syytti suurella äänellä "Trianon hyeenaa" niistä pakkosäännöistä, joita heihin sovellettiin. Vaativat että hänen heti tuli kuolla.
Kuningatar, joka aina joutui ankaraan mielenkuohuun, milloin luuli olevansa hänelle käsittämättömän halveksimisen esineenä, loi silmänsä taivasta kohden, ja hänen kasvoillaan asusti niin katkeran epätoivon ilme, että portinvartija, joka sattui olemaan hänen kopissaan, ei saattanut olla ilmaisematta suuttumustaan noita syöjättäriä kohtaan.
Kaikki Conciergerien muurien sisällä kertoi kuolemasta. Joka päivä saapui oikeudenkirjuri sinne. Hän nousi pihalla olevalle penkille ja luki kovalla äänellä niitten nimet, jotka seuraavana aamuna piti mestattaman. Marie Antoinette kuuli hänen tavantakaa mainitsevan hänelle tuttuja nimiä, ja se tuska, jota näiden nimien mainitseminen hänelle tuotti, oli pahimpia mitä hänellä vankeutensa loppuaikoina oli kestettävänä. Pimeässä kammiossaan kuuli hän selvästi kuolemaantuomittujen huudot ja heitä mestauslavalle kuljettavien vaunujen kolinan.
Elisabeth ja Marie Thérèse olivat näihin aikoihin kokonaan epätietoisina kuningattaren kohtalosta. Lopulta saivat he kuitenkin tietää missä hän oleskeli ja miten häntä kohdeltiin.
Marie Antoinette olisi kiittänyt Jumalaa, jos olisi saanut tilaisuutta työskentelyyn, mutta Conciergeriessä oli hänet tuomittu täydelliseen toimettomuuteen. Ja vaikkei hän milloinkaan valittanut, näkyi selvästi, että tämä pakollinen joutilaisuus häntä kovasti vaivasi.
Erään uskollisen liittolaisensa kautta sai hän vihdoin toimitetuksi nadollensa sanan, että nato lähettäisi hänelle hänen pikku poikastaan varten alottamansa sukanneuleen.
"Me lähetimme hänelle sen sekä kaikki mitä meillä oli silkkiä ja villalankaa", kertoo hänen tyttärensä muistelmissaan, "sillä tiesimmehän miten suuressa arvossa hän piti työskentelyä. Mutta jälestäpäin saimme tietää, ettei niitä oltu hänelle annettu, koska peljättiin hänen neulalla tekevän itselleen jotakin vahinkoa."
Kuningatar oli kuitenkin saanut piilotetuksi muutamia isoja neuloja, ja niillä piirsi hän kiviseinään ranskalaisia ja saksalaisia virrenvärssyjä ja sitaatteja "Kristuksen seuraamisesta".
Hänellä oli vain yksi kirja, "Kristityn päivä", ja sitä luki hän alinomaa. Sittemmin pyysi hän saada kirjoja lainaksi, ja kunnallisneuvosto myöntyi tähän pyyntöön. Menoluettelemuksessa hänen Conciergeriessä olonsa ajalta luetaan muun muassa seuraavaa: