Autiolla rannalla, jolle kohtalo oli hänet hylkynä heittänyt, kumpusi toki vielä sääliväisyyden lähde. Palvelustyttö Rosalie kävi usein jos milläkin tekosyyllä hänen luonaan. Hän pyysi tahallaan saada siivota kuningattaren huoneen ja koki täyttää kuningattaren pikku toivomukset.
Marie Antoinette harrasti äärimäisyyteen saakka puhtautta, ja siinä vankilassa, jossa hän nyt istui elävältä haudattuna, eivät tupakansavu ja viininhöyryt olleet ainoat pahat hajut, joita hänen täytyi kärsiä.
Rosalie piti tätä mielessään, ja niin usein kuin oli mahdollista, asetti hän pöydälle tuoreen kukkavihon; ja kun syksykuukausien kylmät ja kosteat seurasivat kesän lämpimiä ja kukat sen johdosta tulivat harvinaisemmiksi, toimitti hän kuningattarelle suitsutusta.
Emäntä, madame Richard, oli umpimielinen ja hiljainen luonne, jonka tyyneys ei vähääkään järkähtynyt siitä, että hän näki päivittäin vaunujen kuljettavan kuolemaan tuomittuja Conciergeriestä mestauslavalle.
Mutta hänen tavanomainen kylmä tyyneytensä suli sekin tuon kukistuneen suuruuden edessä, ja hänkin koetti tehdä mitä voi lieventääkseen kuningattaren kurjuutta.
Eräänä päivänä lausui kuningatar, että hänen teki mieli meloonia.
Madame Richard riensi lähimmälle torille.
"Antakaa minulle melooni", sanoi hän eräälle kaupustelijattarelle, jonka hän tunsi, "maksoi minkä maksoi."
"Arvaanpa, että tarvitsette sen onnetonta kuningatartamme varten", vastasi kaupustelijatar. "Ottakaa paras mikä minulla on ja pitäkää rahanne. Ja sanokaa vangillenne, että vielä on sydämiä, joissa hänen kärsimyksensä herättävät sääliä."
Rautaristikot, jotka peittivät ikkunoita, tekivät kopin pimeäksi silloinkin, kun ulkona oli valoisaa. Kun kuningatar halusi riisuutua, täytyi sen tapahtua vankilan pihalla sijaitsevan lyhdyn hämärässä valossa. Pitkinä yöntietäminä istui hän kovan vuoteensa reunalla. Hän rukoili Jumalalta sitä kärsivällisyyttä, jota hän niin hyvin tarvitsi. Ja hän rohkaisi mieltään lukemalla paikkoja pyhästä raamatusta, joita hän osasi ulkoa.