Mielenliikutus valtasi hänet, ja hän vaipui pyörtyneenä maahan.
Napoleonin pako Elbalta ja hänen satapäiväinen hallituksensa ajoivat taasen Marie Thérèsen ja muut Bourbonit maanpakoon.
Kun Angoulêmen herttuatar toistamiseen saapui Pariisiin, ei hänellä ollut enää mitään turhia toiveita.
Helmikuun 13. p:nä 1820 seisoi hän lankonsa, Berryn herttuan kuolinvuoteen ääressä.
"Ole rohkea, veljeni", sanoi Marie Thérèse hänelle, "ja jos Jumala kutsuisi sinut luokseen, niin sano isälleni, että hänen täytyy rukoilla Ranskan ja meidän puolestamme."
Vallankumous v. 1830 ajoi hänet jälleen maanpakoon, joka tällä kertaa päättyi vasta hänen kuollessaan.
Marie Thérèse oli lapseton, ja kesäkuun 1. p:nä 1844 tempasi kuolema hänen puolisonsa. Leskenä asusti hän kreivi Chamborgin luona, joka rakasti häntä enemmän kuin omaa äitiään. Hän kuoli Frohsdorfissa 8. p:nä lokakuuta 1851 lähes seitsemänkymmenenkolmen vuoden ikäisenä, — viisikymmentäkahdeksan vuotta ja kolme kuukautta äitinsä mestauksen jälkeen.
Hänen viime toivomuksensa oli saada levätä Ranskanmaan povessa. Mutta tämä toivomus ei täyttynyt. Angoulêmen herttuatar on haudattuna fransiskaanikappelissa Goriziassa puolisonsa, appensa ja setänsä, Kaarle X:nnen vieressä.
Kivessä, joka peittää hänen tomuaan, luetaan seuraavat sanat:
"O, vos omnes qui transitis per viam, attendite et videte si est dolor sicut dolor meus!" ("Oi, te, jotka kuljette tästä ohi, katsokaa ja nähkää, onko mitään surua niin suurta kuin minun suruni!").